Oulun seudun lii­ken­teen lin­ja-au­ton­kul­jet­ta­jat saavat tar­vit­se­miaan vessoja rei­teil­le – kaik­kiaan 11 käy­mä­lää ra­ken­ne­taan pää­te­py­sä­keil­le, en­sim­mäi­set tänä vuonna

Kuljettajien työolot kaipaavat parannusta, sillä heistä on pula. Oulun seudun linja-autoliikenne kasvaa, ja kuljettajia tarvitaan lisää.

Oulun seudun liikenteen linja-auton kuljettajille ollaan vihdoin laittamassa tarpeelliset WC-tilat reittien varrelle. Oulun kaupungin yhdyskuntalautakunta on myöntymässä tiistain kokouksessaan esitykseen, jonka mukaan kuljettajille hankitaan vessat.

Vessoja on tarkoitus laittaa vilkkaimmille päätepysäkeille kaikkiaan 11 kappaletta kahdessa vaiheessa tämän kesän ja ensi vuoden kesän aikana. Hanke tulee maksamaan yhteensä noin 100 000 euroa vuodessa kalusteineen ja puhtaanapitoineen.

Oulun seudun liikenteen päätepysäkeille on tulossa vessat kuljettajien helpottamiseksi.
Oulun seudun liikenteen päätepysäkeille on tulossa vessat kuljettajien helpottamiseksi.
Kuva: Maiju Pohjanheimo

Tälle vuodelle vessat maksaisivat 40 000 euroa ja ensi vuoden kustannukset olisivat noin 95 000 euroa.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä