Oulun poliisi ei ole saanut yhtään teh­tä­vää Mu­hok­sen Su­viseu­rois­ta – "Meidän nä­kö­vink­ke­lis­tä ta­pah­tu­ma on ollut on­nis­tu­nut"

Oulun poliisilaitoksen komisario Yrjö Kropsu kertoo, että Suviseurat ovat näkyneet poliisin viikonlopussa ainoastaan liikenteen ajoittaisena ruuhkautumisena.

Vuoden 2019 Suviseurat järjestetään kesäkuun viimeisenä viikonloppuna Muhoksen Matokorvessa.
Vuoden 2019 Suviseurat järjestetään kesäkuun viimeisenä viikonloppuna Muhoksen Matokorvessa.
Kuva: Jarmo Kontiainen

Muhoksen Matokorvessa järjestettävät Suviseurat ovat sujuneet rauhallisissa merkeissä. Oulun poliisilaitoksen komisario Yrjö Kropsu kertoo, että poliisin johtokeskukseen ei oltu sunnuntai-iltapäivään mennessä tullut yhtään Suviseuroista johtuvaa tehtävää.  Kropsu kertoo varmistaneensa asian myös paikan päällä olleilta poliisipartioilta.

– Poliisille Suviseurat ovat alueella näkyneet vain liikenteen ajoittaisena ruuhkautumisena, kun ihmiset ovat lähteneet liikkeelle. Meidän näkövinkkelistä tapahtuma on ollut onnistunut ja meidän tehtäviä ei ole vaadittu. Hyvä näin, komisario Kropsu kiittelee.

Alueella on oma turvallisuusorganisaationsa ja poliisi on paikalla vain tarpeen tullen. Kropsun mukaan alueen rauhallisuus kertoo toimivasta suunnittelusta.

Oulun poliisin viikonloppu on muilta osin sujunut tyypillisen kesäviikonlopun tavoin. Poliisia ovat työllistäneet rattijuopot, pahoinpitelyt ja pienet nahinat, mutta suuremmilta tehtäviltä on vältytty poliisilaitoksen alueella.