
Oulun Liikekeskus on saanut Rotuaaria, kauppatoria ja ydinkeskustan aluetta koskevan tapahtumakalenterin valmiiksi. Niinpä kaupungin yhdyskuntalautakunta saattoi hyväksyä vuotta 2018 koskevan tapahtumakalenterin tiistaina.
Tapahtumakalenteriin on kirjattu päätapahtumat, sillä pienemmille esimerkiksi Rotuaarin lavan tapahtumista ei tarvitse hakea lautakunnan hyväksyntää.
Tapahtumien ketju alkaa jo ensi viikonloppuna kauppatorilla Porokarnevaaleista 17.–18. helmikuuta.
Sitten mennään torin ja Rotuaarin vappuun 30. huhtikuuta ja 1. toukokuuta. Vappuun kuuluu muun muassa Teekkaritorvien konsertti Rotuaarilla. Rotuaari soi muuten 18. toukokuuta.
Käsityökortteli nousee torille tai viereiselle Ahtisaaren aukiolle 8.–9. kesäkuuta. Kolmen viikon tapahtuma Oulun päivät alkaa 16. kesäkuuta ja päättyy 8. heinäkuuta.
Suomi Pop Rotuaari Piknik järjestetään ensi kesänä Kuusisaaressa 12.–14. heinäkuuta. Qstockin vuoro on Kuusisaaressa ja Raatissa 27.–28. heinäkuuta.
Elokuussa on 16. päivä korttelihaipakka ja taiteiden yö. 18. elokuuta Rotuaarilla on kuorotapahtuma Nuotin vieressä on tilaa.
Elokuussa 23.–26. päivä ovat Kansainväliset suurmarkkinat torinrannassa. Ilmakitaransoiton MM-kisojen finaali on 24. elokuuta.
Kolmen päivän Suuret oluet – Pienet panimot -tapahtuma on 30. elokuuta ja 1. syyskuuta välisenä aikana. Yleensä ottaen elokuussa ovat Oulun juhlaviikot.
Syksy on hiljaisempaa, sillä tierna-aika on edessä 23. marraskuuta 2018 ja 13. tammikuuta 2019 välisenä aikana.
Viime joulun seutuna porua herättäneen Tiernatorin järjestäminen luvataan ainakin selvittää.
Markkinoista vappumarkkinat ovat vappuaattona ja vappupäivänä, kun syysmarkkinoiden aika on 10.–12. syyskuuta.
Kesällä järjestetään useita patiokonsertteja.