Lapio humahtaa multaiseen, juurten sokkeloiseksi kutomaan maaperään Meri-Toppilan puiston metsikössä.

Ensin terä kalahtaa pikkukiviin, sitten johonkin muuhun. Sammalpeitteen ja puoliksi maatuneen lehtikerroksen alta kuultaa jotakin ruosteista.

Suuri terästynnyri on hautautunut melkein kokonaan maan sisään. Metalli on jo hapertunut hauraaksi. Se hajoaa kappaleiksi lapion kosketuksesta.

Tynnyrin vieressä sammalmaton päällä, haapapuiden katveessa lepää valkoisen muovisen kulmalistan pätkä – sellainen, jolla on tapana siistiä kipsilevyseinien kulmat.

Ensi näkemällä luonnon uumeniin soluttautuneita roskia ei juuri huomaa, mutta pian silmä alkaa noukkia kymmeniä vuosia vanhaa jätettä sieltä täältä.