Oulun Fris­bee­seu­ra on noussut Suomen suu­rim­mak­si – 14-vuo­tias Mikael Rauhala on seuran ak­tii­vi­sin la­ji-ih­mi­nen: "Joka vii­kon­lop­pu ei tar­vit­se yksin tou­hu­ta"

Frisbeegolfin suosio on kasvanut vuosi vuodelta. Kasvu on näkynyt myös Pohjois-Pohjanmaalla: Oulun Frisbeeseura on 416 jäsenellään Suomen suurin seura.

Oulu
Hiirosessa sunnuntaina järjestetyt viikkokisat kokosivat väylille jälleen rutkasti frisbeegolfista innostuneita kasvoja.
Hiirosessa sunnuntaina järjestetyt viikkokisat kokosivat väylille jälleen rutkasti frisbeegolfista innostuneita kasvoja.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Kun frisbeegolfin maailmantähdet olivat tositoimissa heinäkuun lopulla Nokialla järjestetyssä European Openissa, kiinnitti yksi asia kilpailijoiden huomion.

Väylillä riitti tungosta. Ihmisiä oli niin paljon, että yleisö muodosti yhtenäisen massan, joten pienet liikkeet eivät haitanneet heittäjien keskittymistä. Ihmetystä herätti erityisesti paikalle saapuneiden juniorikatsojien määrä.

Suurimpien tähtien heittokädet eivät saaneet lepoa edes kisan jälkeen, sillä nimikirjoitusten pyytäjiä tuntui riittävän loputtomiin.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä