Jouluaikaan silloinkin liittyi uusi vuosi juhlineen, kuusineen ja jumalanpalveluksineen. Meillä oli myös kaksi vierasta. Sää oli kirkas ja aurinkoinen, pakkastakin. Äiti oli jälleen kattanut pyhäastiat pöydälle. Olimme odottamassa ateriaa puolen päivän aikaan, kun alkoi kuulua lentokoneiden hurinaa. Silloin se tapahtui. Veli oli vinttikamarissa ja huusi: Lentokoneita ja pommeja! Hälytyssireenit eivät ehtineet mukaan. ryntäsimme kaikki eteiseen, miten oli neuvottu. Samassa kuului kaksi kauheaa räjähdystä ja kolmas yli tajunnan. Rytmi jäi soimaan pysyvästi: PumPum-PUM! Eteiseen lensi salin oven kautta pölyä ja roskaa niin ettei tahtonut nähdä. Salin ulkoseinä oli kokonaan hävinnyt! Veli huusi: Tänne, tänne! Keittiön rapun kautta ulos! Kaikki olimme tallessa ja pystyimme rientämään Tuomiyhtiön kellaritilaan, joka oli tuettu väestönsuojaksi. toimittiin koneellisesti. Reitti oli tehty valmiiksi. Joku sanoi äidille: Sinulla on pänni (hiussolki) päässä. No, se olikin naula pystyssä. Isä sai eniten lasinsiruja niskaansa ja selkäänsä. Niitä poimittiin kuukausia nahan alta, ruiskusi verta. Hän tuumasi: Täällähän on vaarallisempaa kuin rintamalla! Sai reikiä kasvoihin ja äidin pää sidottiin. Palvelija vuoti verta. Kun hälytys oli ohi, kävimme kaikki sairaalassa tarkastettavina ja sidottavina. Sisko ja allekirjoittanut taisimme olla ainoat, joilla ei ollut mitään ruumiillista vammaa. Oli ihme, ettei tämä ollut kenellekään elämänsä viimeinen päivä! Sattui siinä järkytyksessä naapureille kummasti perheen juostessa suojaan. Huomattiin, että pikkulapsi oli huomaamatta pudonnut sylistä lumihankeen. ei hänelle tullut mitään vammaa. Tosin oli kova pakkanen. Kun kotimme tuli asumiskelvottomaksi, saimme vähäksi aikaa katon päämme päälle äidin siskon kodissa. Risto Jämsä, silloin 13 v. Tapahtui 1.1.40 Linnankatu 30.
Lukijalta