Ei tarvitse olla kovinkaan lahjakas ennustaja nähdäkseen, että Oulun kaupungin taloudenpito pysyy kireänä myös ensi vuonna. Sopeutustoimista huolimatta budjetti keikkuu alijäämäisenä.
Eniten taloutta notkauttaa työllisyyden hoidon siirtyminen valtion vastuulta kaupungeille työ- ja elinkeinouudistuksen seurauksena. Oulun yli 14 prosenttiin kasvanut työttömyys näkyy menopuolella välittömästi. Kaupunki on arvioinut maksavansa tänä vuonna työttömyyskorvauksia reilun 36 miljoonaa euroa.