Sotkamon hopeakaivoksen avajaisia juhlittiin viime viikolla.
Kaivoksella on tosi vahva Oulu-kytkös. Lipun olisi voinut nostaa salkoon täälläkin.
Konserni- ja toimitusjohtaja Timo Lindborg esimerkiksi asuu Oulussa.
Lindborg on Sotkamo Silver AB:n suurin henkilöomistaja parin miljoonan euron omistuksellaan.
Suurelle yleisölle tämä reilu kuuskymppinen tekniikan tohtori on tuntematon.
Polkupyöräilyä harrastava Lindborg ei pröystäile: hän ajaa yhä 80-luvulla lahjaksi saamallaan Crescentillä.
Oulun yliopiston tutkijat löysivät Talvijärven hopeaesiintymän jo 1980.
Malmiprojektin löytöä pidettiin niin merkittävänä, että professori Tauno Piirainen sekä tutkijat Kaarlo Taipale ja Ilkka Tuokko saivat valtion malmipalkkion.
Kajaani Oy (nykyisin UPM) tekikin pian valtauksen ja tutki löydöstä myös Outokumpu Oy:n kanssa.
Hyvästä startista huolimatta hopeakaivos vauhdittui vasta 2006:
Kun Sotkamo Silver -nimellä nyt tunnettu yhtiö sai tutkimusluvan, se osti edellisten yrittäjien tutkimusaineiston.
Kaivoksen ratkaiseva tieteellínen perusta on "Kalle" Taipaleen tutkimustyö Oulun yliopistossa.
Hopeakaivosta pyörittää Sotkamo Silver Oy.
Sen perustajakolmikon muodostivat Timo Lindborg, Kalle Taipale ja Oulussa edelleen asuva Jouko Jylänki.
Sotkamo Silver Oy:n emoyhtiö on ruotsalainen, Helsingin pörssiin listattu Sotkamo Silver AB.
Kaivoksen avajaisista kertonut tiedote oli päivättykin Tukholmaan. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja on silti oululainen Mauri Visuri.
Jo malmiprojektissa mukana ollut Ilkka Tuokko on puikoissa hänkin ja vetää Sotkamo Silver Oy:n hallitusta.
Hopeakaivoksen tavoitteena on rikastaa malmia satoja tuhansia tonneja vuodessa.
Talvivaaran katastrofi on jättänyt jälkensä Kainuuseen.
Kaikki toiminta jättää jälkensä. Kaivostoiminnassa jäljet ovat sitä näkyvämmät, mitä enemmän säästetään infrassa, on Lindborg sanonut Forum24:ssä.
Kaivoksella on avoimet ovet 6. kesäkuuta.