Kitarasankaruus oli kurssissaan 1980-luvun loppupuolella melodisen heavyn kulta-aikana, mutta sittemmin vikkelien sormien ja teknisen näppäryyden arvostus on aavistuksen himmennyt.
Tosin Joe Satrianin, Eric Johnsonin ja kumppaneiden tähtisikermä G3 on onnistunut osaltaan palauttamaan ässäkitaristit parrasvaloihin. Joten kitaristi Tommy Ilmarinen, nythän olisi otollinen aika koota Suomen ikioma G3.
"Hyvä idea, mutta enhän mää mahtuisi sellaiseen mukaan. Pitääkin tosiaan perustaa se itse, jotta pääsee porukkaan. Ben Granfelt voisi olla yksi ja myös Bodomin Alexi Laiho on kova soittaja, vaikka ei ole hirveästi instrumentaalijuttuja tehnytkään", sanoo Ilmarinen.
Ensimmäisen sysäyksen kitaransoittoon oululainen Ilmarinen sai 1980-luvun alussa, ja saman vuosikymmenen puolessavälissä ilmestynyt Tony MacAlpine -albumi innosti jo hieman totisempaan harjoitteluun. MacAlpinen tekninen taituruus herätti myös Ilmarisen kiinnostuksen kitaravetoiseen instrumentaalimusiikkiin.
Äskettäin julkaistu Ilmarisen debyyttialbumi Black Satin esittelee parinkymmenen vuoden soittoharjoittelun hedelmät kompastumatta kuitenkaan itsetarkoitukselliseen urheiluun. Kappaleet ovat rakenteiltaan selkeitä ja pohjaavat vahvoihin amerikkalaisesta rockista tuttuihin melodioihin. Ilmarisen puheessaan usein mainitsema Joe Satriani on selvä vertauskohde.
"En tykkää progejutuista ollenkaan, siinä vaiheessa soitto alkaa usein muuttua voimisteluksi. Ennemminkin melodisesta jenkkirockista", sanoo Ilmarinen.
Suuren maailman kitarasankarit ovat usein aikamoisia soitinfriikkejä, joiden treenikämpillä makaa kalustoa parin soitinkaupan verran. Ilmarinen pärjää vähemmällä.
"Perinteitä kunnioittaen. Mulla on Marshallit ja Mesa Boogien etuaste. Lisäksi vaan joku perussärö ja wahwahia käytän parissa biisissä - siinä kaikki."
Black Satinin Ilmarinen soitti kokonaisuudessaan yhdellä ja samalla kustomoidulla Jackson-kitaralla.
"1990-luvun alussa teetin sen ja tuli just sellainen kun halusin. Sopii hyvin käteen. Autiolle saarelle ottaisin kuitenkin lehmänvärisen Stratocasterin, joka on ollut mulla pikkupojasta saakka."
Marko Sirviö