Kirjoittaja kuuluu Kalevan nuorten kirjoittajien ryhmään.
Nuorempien SM-tasolla mitaleita napsinut 17-vuotias Panu Klementtilä huokuu hyvää oloa. Hän on ruskettunut, eikä missään näy jälkiä hirmumyrskynjälkeisestä shokista. Seitsemän oululaista uimaria, Panu mukaan lukien sekä heidän kaksi valmentajaansa, vietti kolme viikkoa Floridassa treenaten intensiivisesti tuleviin kevään SM-kisoihin, kun hirmumyrsky Wilma iski
Ensimmäiset viikot kuluivat mukavasti: lämpöön totutellessa, rantalentopalloa pelaillessa sekä tietenkin kovasti uidessa. Kahden viikon aikana kärkijoukko ehti uida lähemmäs 150 kilometriä. Aika kului nopeasti, sillä melkein joka päivä oli kahdet treenit. Ruokaa haettiin kaupasta jatkuvalla tahdilla, sillä nälkä oli suunnaton. Läksyjäkin tuli tehtyä joka päivä.
Maanantaina 24. lokakuuta ryhmän oli tarkoitus pitää lepopäivä. Sunnuntai-iltana uutisissa kerrottiin trooppisesta myrskystä Wilmasta, joka iskisi Floridaan maanantaina.
Suurlähetystö ei
pystynyt auttamaan
Maanantaiaamuna Panu kertoo katselleensa hotellin ikkunasta ulos; tuuli taivutti palmuja vaakatasoon. Veneiden purjeet olivat revenneet, muovikanistereita ja -ämpäreitä lenteli ilmassa. Panu sanoo, ettei juuri pelännyt, vaan tunnelma oli jännittynyt ja innostunutkin. Television kautta ihmisiä käskettiin pysymään sisätiloissa, kunnes mediat toisin tiedottaisivat.
Myrskyn rauhoituttua alkoivat ongelmat. Seuraavana aamuna sähköt olivat poikki eikä juoksevaa vettä tullut. Televisiosta ei saatu uutisia, eivätkä kännykät pelanneet, sillä tukiasemat olivat poissa käytöstä. Panu suree erityisesti pakastepitsoja, jotka olivat pilaantuneet yön aikana, ja nuoret joutuivat tyytymään purkkitonnikalaan. Onneksi lähellä oli hampurilaisravintola jota pyöritettiin omalla generattorilla.
Samana iltana Panun ja hänen ryhmäkavereidensa Tuukka Korpelan ja Ilkka Vilppolan huoneeseen ilmestyi mies, joka käski poikia poistumaan illan aikana hotellista. Valmentajat Anu-Maaria Ojala sekä Teemu Nyländen olivat kuitenkin saaneet hotellin johdolta luvan viettää yön hotellissa, vaikkakin omalla vastuulla.
Panu kertoo, ettei yö poliisin pelossa sekä mädäntyneeltä ruualta haisevassa hotellissa ollut järin mukava. Teemu Nyländen oli ottanut yhteyttä suurlähetystöönkin, mutta sieltä ei osattu auttaa ryhmää, jonka lento lähtisi vasta perjantaina ja joka oli nyt jäänyt ilman majapaikkaa.
Kotiinpaluu oli
yhtä riemua
Apu tuli yllättävältä suunnalta. Kaksi amerikkalaista uintivalmentajaa tarjosi ryhmälle majapaikan. Toinen heistä, Jay Fitzgerald, pyysi oululaisia auttamaan paikallisten koulupihojen raivaamisessa. Panu sanoo, että ilman heitä raivaustyöstä tuskin olisi tullut mitään, sillä amerikkalaiset keskittyivät enemmänkin ajelemaan ympäriinsä golf-kärryillään ja arvioimaan tuhoja.
Perjantaiaamuna nuoret pääsivät lähtemään kotiin. Lentokentällä generaattorit jauhoivat sähköä, joten uimarit latasivat kännyköidensä akut ja saivat yhteyden koti Suomeen ensimmäistä kertaa koko viikon aikana.
Kotiinpaluu oli yhtä riemua. Panu kertoo, että varsinkin tyttöystävän jälleennäkeminenkin oli mieleen. Uimarit ovat kokemuksista huolimatta kovassa iskussa ja tuloksia jäädään odottelemaan.