Oululaiseen katselukulttuuriin liittyy ulkopuolisia ihmetyttäviä piirteitä. Vastaantulijaa saatetaan tuijottaa antaumuksella, mutta toisaalta katsekontaktia vältellään erikoisin tavoin.
"Oulussa esimerkiksi bussissa ihmiset eivät osaa luontevasti katsoa toisiaan, vaan kääntävät äkkijyrkästi päänsä", kuvaa tohtori Taina Kinnunen Oulun yliopiston taideaineiden ja antropologian laitoksesta. "Monet kai kuvittelevat, että todellinen kaupunkilaisuus on töykeyttä."
Antropologin mielestä Oulussa ei vielä osata "hallittua kaupunkikatsetta", toisin kuin esimerkiksi Helsingissä. Soveliaan kaupunkikatseen hallitseminen on Kinnusesta suoraan yhteydessä kaupunkikulttuurin kehittymisasteeseen.
"Hallitussa kaupunkikatseessa on kaksi puolta. Se tarkoittaa lyhyitä katsahduksia, joilla ihmiset osoittavat, että ovat huomioineet toisensa. Silti he pystyvät julkisessa tilassa hetkessä vetäytymään omaan yksityisyyteensä", Kinnunen selittää. Oululaisittain toljottamaan ei metropoleissa jäädä.
Psykologiassa on tutkittu, minkä mittainen katsekontakti on sopiva. "Se riippuu tietysti kulttuurista, ympäristöstä ja persoonasta", sanoo psykologian professori Jari Hietanen Tampereen yliopistosta. "Ei kuitenkaan tarvitse katsoa pitkäänkään, jotta katse koetaan yleisesti epämiellyttäväksi. Toisen ihmisen katsominen vaatii herkkyyttä aistia toisen reaktioita ja arvioida tilannetta."
Oulusta kotoisin oleva Kinnunen jakaa yleisen kokemuksen siitä, kuinka kaupungissa kulkiessa vastaantulija jää katsomaan ihmetyttävän pitkään. "Se tuntuu oudolta. New Yorkissa vastaava kadulla töllistely tulkittaisiin uhkaukseksi tai hulluudeksi."
Ihmistä ei ole normaalisti hyväksyttyä katsoa kuten objektia, jolla ei ole tunteita. "Suoraan kohti katsottaessa meissä herää voimakkaita minätietoisuuteen liittyviä tuntemuksia. Tuijotettaessa alamme heti miettiä, miksi toinen tuijottaa. Olomme muuttuu kontekstista ja katsojan kasvonilmeistä riippuen nopeasti imarrelluksi, tai vaivautuneeksi ja epävarmaksi", professori Hietanen selvittää.
Tuijottaminen voi olla myös vallankäyttöä. "Valtaa käyttävä ihminen katsoo, alistuva kääntää katseen pois", Hietanen havainnollistaa. Feministitutkijat ovat puolestaan korostaneet, että katse on aina sukupuolittunut. Monissa kulttuureissa ei ole itsestään selvää, kuka saa katsoa ketä. "Usein siveä muualle katsominen tulkitaan hyväksi naiseudeksi", Kinnunen toteaa.
Tuijotukselle vastakohtainen taipumus kääntää katse poispäin puolitutun tullessa vastaan saa Hietaselta ymmärrystä. "Katseella säädellään vuorovaikutustilannetta", hän tietää. "Tällöin ihmiset yrittävät varmaan välttää vuorovaikutustilanteen kokonaan, koska kokevat sen jostain syystä vaikeaksi. "
Helsingissäkin asunut Taina Kinnunen pohdiskelee hyväntahtoisesti oululaisten töllöttelyä. "Ehkä Oulussa on jääty välitilaan, jossa suuren maailman kaupunkilaisuuden tavoitteluun yhdistyy sinänsä viaton ja viehättäväkin toisen kummastelu, mikä on tyypillistä maaseudulle ja pienille paikkakunnille", Kinnunen miettii pilke silmäkulmassa. Oikean suurkaupungin ihmisvilinässä ei vastaantulijoita ehdi ryhtyä uteliaasti tutkailemaan.
Aasiaan matkaaville antropologi antaa hyödyllisen vinkin. "Monissa aasialaisissa kulttuureissa kunnioitusta osoitetaan siten, että ihmistä ei tuijoteta intensiivisesti silmiin, vaan katse luodaan maahan."
Keskustele aiheesta Juttutuvassa!
