Mainos

Ou­lu­lai­sen Hau­taus­toi­mis­to Ikä­hei­mon his­to­ria ulottuu vuo­si­sa­dan alkuun – ”Hau­taus­kult­tuu­ri muut­tuu, joten myös hau­taus­toi­mis­to voi uu­dis­tua ja muut­tua”

Hautaustoimisto Ikäheimo viettää 50-vuotispäiviään uudistamalla ilmettään. Vaikka ilme muuttuu, toiminta pysyy samanlaisena kuin ennenkin: tärkeintä on olla omaisten vankkumattomana tukena suruprosessin aikana.

Hautaustoimisto Ikäheimon Jussi Ikäheimo on ollut apuna ja tukena monen oululaisen elämän vaikeimpina hetkinä. Hautaustoimiston työntekijät auttavat omaisia kaikissa suruprosessin käytännön asioissa.
Hautaustoimisto Ikäheimon Jussi Ikäheimo on ollut apuna ja tukena monen oululaisen elämän vaikeimpina hetkinä. Hautaustoimiston työntekijät auttavat omaisia kaikissa suruprosessin käytännön asioissa.

Tasan 50 vuotta sitten, maanantaina 11.1.1971 Jussi J. Ikäheimo päätti ostaa jo vuonna 1913 perustetun Kirkollisen Hautaustoimiston, jonka olivat perustaneet Uno Wegelius ja Lauri Tervo.

Pitkän ja monivaiheisen historian läpikäynyt hautaustoimisto seisoo yhä vieläkin Oulun keskustan tuntumassa, samoilla kulmilla Tuomiokirkon kupeessa kuin tuolloin sata vuotta sitten. Nyt hautaustoimiston omistavat Jussi J. Ikäheimon pojat, Seppo Ikäheimo ja Jussi T. Ikäheimo.

Veljekset haluavat nyt juhlistaa perheyrityksen 50-vuotista taivalta uudella ilmeellä ja nimellä. Perinteinen Kirkollinen Hautaustoimisto tunnetaan tästä lähtien nimellä Hautaustoimisto Ikäheimo .

”Olemme miettineet muutosta jo pidemmän aikaa, useampia vuosia. Uusien sukupolvien myötä maailma ja hautauskulttuuri muuttuvat, joten myös hautaustoimisto voi uudistua ja muuttua”, Jussi T. Ikäheimo sanoo.

Hautaustoimisto Ikäheimo panostaa erityisesti kotimaisiin uurniin ja arkkuihin.
Hautaustoimisto Ikäheimo panostaa erityisesti kotimaisiin uurniin ja arkkuihin.

Henkilökohtainen palvelu koetaan tärkeäksi

Muutosten tuulia voi nähdä nimen lisäksi esimerkiksi yrityksen uudessa logossa, johon on lennähtänyt pääskynen. Myös verkkosivut ovat kokeneet täydellisen muodonmuutoksen.

Verkkosivuilta löytyy suunnittelutyökalu, jolla voi suunnitella hautausjärjestelyt aina arkun, uurnan ja kukkien valinnasta muistotilaisuuden pitopalveluun. Suunnitelman jälkeen hautaustoimistosta otetaan yhteyttä asiakkaan haluamalla tavalla ja sovitaan jatkosta.

Suunnittelutyökalu on ollut toiminnassa jo reilut kolme vuotta, mutta yhä edelleen suurin osa asiakkaista haluaa tulla paikan päälle sopimaan hautausasioista. Henkilökohtainen palvelu vaikeassa tilanteessa koetaan tärkeäksi.

”Monet katsovat etukäteen verkkosivuilta erilaisia arkku- tai uurnavaihtoehtoja, mutta lähes kaikki tulevat kuitenkin paikan päälle sopimaan asioista. Näinä aikoina, kun ihmiset pyrkivät välttämään kontakteja toisiin ihmisiin, suunnittelutyökalukin on kuitenkin hyvä vaihtoehto. Meillä onnistuu myös etäasiointi alusta loppuun”, Ikäheimo sanoo.

Uudistuksen myötä Hautaustoimisto Ikäheimon perustoiminta pysyy samana kuin aikaisemminkin ja asiakkaita auttavat yhä samat ihmiset.

”Haluamme palvella asiakkaitamme yksilöllisesti eikä hautajaisissakaan tarvitse mennä aina samalla sapluunalla. Tuotteiden osalta meillä on saatavilla monipuolisesti myös erilaisia persoonallisia ratkaisuja”, Ikäheimo kertoo.

Hautaustoimisto Ikäheimon verkkosivuille on tulossa myös kukkasidonnan verkkokauppa. Kukkalaitteet voi tilata ja maksaa verkkokaupan kautta.
Hautaustoimisto Ikäheimon verkkosivuille on tulossa myös kukkasidonnan verkkokauppa. Kukkalaitteet voi tilata ja maksaa verkkokaupan kautta.

Apua ja tukea surun hetkellä

Jussi T. Ikäheimo on nähnyt vuosien saatossa, että maailman mukana myös ihmisten suhde kuolemaan on muuttunut. Kuolemasta on tullut jollakin tapaa jopa tabu.

Yksi suurimmista hautaustoimiston arjessa näkyvistä muutoksista on hautausmuodon muuttuminen: arkkuhautauksen tilalle on tullut tuhkaus, joka on tällä hetkellä Oulussa yleisin hautausmuoto. Myös hautajaisten väkimäärä on pienentynyt vuosikymmenien aikana, ja nyt hautajaisia vietetään useammin pienemmällä porukalla, aivan lähimpien omaisten kesken.

Vaikka moni asia on muuttunut, hautaustoimiston arki ja surutyö ovat pysyneet kutakuinkin samanlaisina vuosikymmenestä toiseen.

Moni hautaustoimistossa asioiva on tekemisissä kuoleman kanssa ensimmäistä kertaa, joten hoidettavien asioiden suuri määrä voi tulla yllätyksenä. Hautaustoimisto Ikäheimo haluaa tehdä omaisten suruprosessin mahdollisimman helpoksi auttamalla kaikessa, missä apua tarvitsee. Kun astuu hautaustoimistoon sisään, kaiken voi hoitaa vaikka yhden käynnin aikana.

Olipa kyse hautajaisiin tai hautaukseen liittyvistä käytännön asioista, perunkirjoituksista ja pesänselvityksestä tai muista kuolemaan liittyvistä lainopillisista asioista, Hautaustoimisto Ikäheimon asiantunteva palvelu on omaisten apuna surun hetkellä.

”Haluamme olla kaikissa asioissa helpottamassa surutyötä. Meille on tärkeää toimia luotettavasti ja jokaisen vakaumusta kunnioittaen”, Ikäheimo sanoo.

”Käytännössä voimme hoitaa kaiken alusta loppuun. Valtaosan asioista teemme itse, ja lisäksi meillä on vahva ja luotettava yhteistyöverkosto esimerkiksi paikallisten pitopalveluiden ja tavarantoimittajien kanssa. Kaikki järjestyy kyllä.”

Tutustu Hautaustoimisto Ikäheimon uuteen ilmeeseen osoitteessa https://www.hautaustoimisto.info/.

Hautaustoimisto Ikäheimo Oy 

Isokatu 11, 90100 Oulu

Puhelin (päivystys 24 h) 08 311 3354

Email: ikaheimo@hautaustoimisto.info