Hoivatie on ostanut neljä liiketoimintayksikköä Helsingin ensikoti ry:ltä.
Hoivatien omistavat oululaiset Nuorten Ystävät ja Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö. Se on yksi Suomen suurimmista kotimaisesti omistetuista sosiaalialan toimijoista. Hoivatiellä on Yhteiskunnallinen yritys -merkki, jonka voi saada yhteiskunnallista vastuuta kantava yritys.
Kaupassa Helsingin ensikodit ry:tä Hoivatielle siirtyvistä yksiköistä kolme tarjoaa vauvalähtöisen perhe- ja päihdekuntoutuksen palveluita ja yksi sijaishuollon ympärivuorokautisia palveluita.
Kaupan myötä Helsingin Vallilaan syntyy koko maata palveleva sosiaali- ja terveydenhuollon osaamisyhteisö, kun samalla alueella on Hoivatien perhe- ja päihdekuntoutuksen lisäksi myös päihdehoitopalveluita ja ensikoti.
Hoivatiellä työskentelee lähes tuhat henkilöä 17 paikkakunnalla yli 60 eri yksikössä. Kauppaan sisältyvissä yksiköissä on noin 35 työntekijää, jotka siirtyvät Hoivatien palvelukseen vanhoina työntekijöinä.