Oululainen Sanna (nimi muutettu) elää hyvin tavallista kolmikymppisen naisen elämää. On työpaikka, puoliso ja kaksi lasta.
Päällepäin mikään ei anna viitteitä siitä, että Sanna on sairastanut hi-virusinfektiota jo 11 vuoden ajan.
– Totta kai se oli aika järkyttävä hetki. Tiesin, että se on mahdollista, mutta kyllä se ilman muuta sokki oli. 23-vuotiaana tuntui aika raskaalta ajatus siitä, että on niin vakavasti sairas, että tarvitsee lääkehoitoa koko loppuelämänsä.
Perheelleen ja läheisimmille ystävilleen Sanna kertoi sairastumisestaan heti. Isovanhemmilleen hän ei sen sijaan ole kertonut taudista vielä tähän päivään mennessä.
– Heidän voisi olla vaikea käsitellä asiaa. Pääasiassa sairauteeni on reagoitu ihan hyvin, mutta joskus vastaan tulee heitäkin, jotka ovat niin järkyttyneitä, että joudun tavallaan itse lohduttelemaan toista. Valikoin, kenelle kerron. Viime aikoina, vaikka olen saanut uusiakin kavereita, en enää tunne niin suurta tarvetta jakaa asiaa.
Tartuntatapa keskiössä
Suomessa todetaan vuosittain noin 150 uutta hiv-tartuntaa. Viime vuonna 37 prosentissa tapauksia tartuntatapa ei ollut tiedossa. 29 prosenttia tartunnoista tuli heteroseksin kautta, 26 prosenttia miesten välisen seksin kautta ja 5 prosenttia huumeiden pistoskäytön kautta.
Sannalle hi-viruksen tartuntatavassa ei ollut epäselvyyttä. Hän sai sen seksin kautta ”muutaman illan jutusta”.
– Hiv:n kanssa eläminen on opettanut minulle omien valintojen hyväksymistä. Viisaampaa olisi ollut toki käyttää sitä kondomia, mutta joskus ihmiset tekevät niitä vähemmän viisaitakin ratkaisuja, ja niistä voi olla seurauksia. Alussa meni tosi pitkään että pystyin antamaan itselleni anteeksi.
Sanna on töissä terveydenhoitoalalla. Hän arvelee, että isolle osalle työkavereista hänen sairautensa olisi ok. Huoli siitä, että jonkun mielestä se olisi ongelma, on saanut Sannan kuitenkin pitämään salaisuuden itsellään, vaikka lääkehoidon myötä hi-viruksen määrä elimistössä on niin pieni, ettei hiv:n tartuttaminen ole käytännössä edes mahdollista.
– Olisi kauhean kiva, että voisin olla täysin avoin omalla naamallani ja nimelläni. Ettei tarvitsisi miettiä, miten ihmiset suhtautuvat.
– Ihmiset alkavat kuitenkin yleensä kovasti miettiä, mistä se on saanut sen tartunnan. Siitä tulee kauhean keskeinen osa sitä keskustelua ja pohdintaa. Onko käyttänyt huumeita, onko ollut prostituutiota? Jos kysyy aikuisilta ihmisiltä, moniko on harrastanut seksiä ilman ehkäisyä, aika moni varmasti on. Tartunta ei vain ole sattunut omalle kohdalle.
Terveet lapset
Tieto sairastumisesta ei lamaannuttanut Sannaa, vaikka alkujärkytyksestä toipumiseen menikin vuoden päivät.
– Ajattelin, että tästä selvitään ja tämän kanssa oppii elämään, kun vain menee vähän aikaa.
Nykyisin hiv-tartunnan saaneilla aloitetaan välittömästi lääkitys, mutta kymmenen vuotta sitten tilannetta päätettiin ensin seurata. Kun vuoden sairastamisen jälkeen tuli aika aloittaa lääkehoidot, Sanna järkyttyi uudestaan.
– Siitä tuli sokki, että nyt ollaan jo siinä vaiheessa. Sain Aids-tukikeskuksesta keskusteluapua. Sieltä minua patisteltiin vertaistukitapaamiseen.
Oulussa hiv-positiivisten vertaistukitoiminta koostuu ryhmätapaamisista. Sanna ei pysty kylliksi korostamaan vertaistuen merkitystä.
– Kun tapasin ensi kerran muita positiivisia naisia, tuijotin, että tuossa niitä nyt on. Sillä on hirveän iso merkitys, että saa keskustella niiden kanssa, jotka ovat samassa tilanteessa. Jos on hiv-positiivinen, eikä ole ollut vertaistuen piirissä, suosittelen vahvasti, vaikka onkin ihan hirveän jännittävää mennä tapaamiseen ensimmäistä kertaa.
– Voi olla tärkeää nähdä, jos itse haaveilee lapsista, että siinä on se toinen, jolla on ne lapset. Vaikka järjellä tietääkin, että voi itsekin saada kaikki ne asiat, on silti eri asia, kun tapaa ne ihmiset.
Arkielämässä hiv tai mahdollinen paljastuminen ei nouse joka päivä esille, mutta lasten myötä Sanna on kokenut niitäkin tilanteita enemmän.
– Esimerkiksi raskauden aikana on tarkemmat seurannat. Saatetaan myös kysyä, miksi en imetä. Jos vastaan, että maitoa ei tule tarpeeksi, uppoan loputtomaan imetyskeskustelun suohon. ”Oletko kokeillut tätä ja tuota”, Sanna matkii.
Sannan lapset ovat terveitä, eikä Suomessa ei ole raportoitu äidistä lapseen tapahtuneita tartuntoja vuoden 2000 jälkeen.
– Elämä on tosi hyvää, ja tämä sairaus on tässä mukana mutta vain sellaisena sivujuonteena. Näillä kilometreillä enemmän huolta aiheuttavat muut asiat. En oikein uskonut, kun silloin kymmenen vuotta sitten hiv-konkarit sanoivat, että ”joidenkin vuosien päästä et enää edes muista koko asiaa kuin lääkkeitä ottaessa”, mutta niin tässä näyttää silti käyneen.