Oulu Suomalainen syö korvapuusteja, ruotsalainen äter örfilar ja oululainen ahamii örkkyjä. Örkky-sana tosin on väännös ruotsinkielestä. Herrasväen hienostunut örfila muuttui suomenkielisten oululaisten puheessa groteskimmaksi örkyksi.
"Herrasväet ovat olleet ruotsinkielisiä jo 1700-luvulla, varsinkin sitten kun tapulikaupunkioikeudet saatiin. Piiat taas olivat suomalaisia", filosofian tohtori Irmeli Pääkkönen selvittää.
Oululaiset pitävät örkkyä omana sananaan, mutta miten lienee? Antell-Leipomot Oy:n toimitusjohtaja Annukka Lantto epäilee, että örkky-sanaa olisi käytetty hänen äitinsä kotiseudulla Itä-Uudellamaalla.
Joka tapauksessa örkky-nimen käyttö kuulunee kaupunkikulttuuriin. Pääkkösen mukaan paljon keittiösanastoa on ylipäätään siirtynyt suomenkieleen samaa reittiä, herrasväen piikojen väännöksinä.
Historiaa ei tunneta
Itse korvapuustin historia on huonosti tiedossa. Ruotsista örkky on ilmeisesti Suomeen saapunut. Kondiittoriopettaja Esa Rantakeisu Pohjois-Pohjanmaan ammattioppilaitoksesta veikkaa korvapustin tuleen Suomeen 50-luvun taitteessa, mutta Irmeli Pääkkönen on erimieltä.
"Minä menisin reippaasti 1800-luvulle", Pääkkönen toteaa.
"Tätä asiaa me itsekin pengoimme, kun vuonna 2000 ensimmäisen kerran järjestimme Korvapuustipäivän. Tietoa ei pahemmin löytynyt", kertoo tuotepäällikkö Katariina Kasurinen Ravintoraisio Oy:stä.
Aikaisintaan 1800-luvun jälkipuoliskolle korvapuustin "löytäminen" Suomessa sijoittuu, koska vehnäleipää eli pullaa alettiin valmistamaan vasta silloin. Suomessa ei vehnää vielä 1800-luvulla kovin paljoa viljelty, ja ensimmäiset nisut leivottiin ostojauhoista.
1870-1880 luvuilla kahvin yleistyessä vehnäleipää alettiin leipoa myös kotioloissa vieraita ja pyhäpäiviä varten. "Korvapuusti on yksi harvoista leivonnaisista, joka on levinnyt koko maahan ja on joka puolella suhteellisen saman makuinen", Lantto sanoo.
Nykyään korvapuusti on niin merkittävä osa suomalaista herkutteluperinnettä, että suuri elintarvikeyhtiö on järjestää keskiviikkona 4. lokakuuta jo kolmannen kerran korvapuustipäivän, jolla yritetään innostaa ihmisiä kotileivontaan.
Korvapuustireseptien variaatioita lienee niin paljon kuin on leipojiakin. Omista korvapuusteista tuli aikoinaan usein kahviloiden menoartikkeleita. Pula-ajalla taikinaan sekoitettiin ruista ja voita sekä sokeria käytettiin vähemmän. Siksi korvapuustin arvo on usein suoraan verrannollinen voin ja sokerin määrään.
"Suuret leipomot tekevät korvapuustit sarjatyönä ja vain jotkut pienet perinteisesti. Suurleipomoiden korvapuusteissa ei kädenjälki näy", Rantakeisu toteaa.
