Oulu sai oman pyö­räi­ly­elo­ku­van

Oululaisen Tahdonvoimala-nimellä kulkevan taiteilijakollektiivin elokuva Jottain Hommia Viikonloppuna on 55 minuuttinen kiertoajelu Ouluun sekä päähenkilön pään sisälle.

Yhdessä Marlene Hyyppä ja Ari-Matti Lappalainen ovat Tahdonvoimala, jonka ensimmäinen elokuva Jottain Hommia Viikonloppuna kertoo eräästä pyörämatkasta Oulussa. Hyypän esittämän päähenkilön reitiltä löytyy monenlaisia yllättäviä hahmoja.
Yhdessä Marlene Hyyppä ja Ari-Matti Lappalainen ovat Tahdonvoimala, jonka ensimmäinen elokuva Jottain Hommia Viikonloppuna kertoo eräästä pyörämatkasta Oulussa. Hyypän esittämän päähenkilön reitiltä löytyy monenlaisia yllättäviä hahmoja.
Kuva: Riikka Tuomivaara

Oululaisen Tahdonvoimala-nimellä kulkevan taiteilijakollektiivin, eli Ari-Matti Lappalaisen ja Marlene Hyypän, ohjaama ja käsikirjoittama elokuva Jottain Hommia Viikonloppuna on 55 minuuttinen kiertoajelu Ouluun sekä päähenkilön pään sisälle. Elokuva saa ensi-iltansa tänään lauantaina elokuvateatteri Studiossa Valveella.

Käsikirjoituksen työstäminen aloitettiin syksyllä 2009 ja yhteensä täysin itsenäisesti toteutettua elokuvaa on tehty noin neljä vuotta.

Lähtökohta aiheelle löytyi ohjaajan omasta rakkaudesta pyöräilyyn.

"Olen lukiosta asti halunnut tehdä pyöräilyelokuvan. Se on vain niin sympaattinen asia ja oikeasti miellyttävää puuhaa. Monesti pyöräillessäni mietin, että miltä tämä näyttää ulkopuolisen silmissä", Lappalainen sanoo. 

"Ympäristön tarkkailu ja fiilistely ovat tärkeä osa pyöräilemistä", Hyyppä lisää.

Kumpaakin löytyy elokuvasta paljon ja pyöräily tuodaan vahvasti esille subjektiivisena kokemuksena. Vaikka näyttämönä toimii tuttu kaupunki, päähenkilön mielikuvitus ja muistot maalaavat ohikiitävää maisemaa omanlaisekseen.

"Päähenkilöllä on erityisen hauska mielikuvitus. Joku saattaisi ehkä laittaa hänet hullujenhuoneelle", Hyyppä naurahtaa.

Sivuhenkilöiden maailmaan, tai ainakin siihen miten päähenkilö heidät kuvittelee, astutaan puhelimen välityksellä. Elokuvassa näyttelee yli 30 henkilöä Lappalaisen ja Hyypän kaveripiiristä, kun mukaan luetaan myös lyhyen animaatiopätkän ääninäyttelijät.

Näytösajat: Lauantaina 7.12. kello 15.30. Keskiviikkona 18.12. kello 18.00 ja torstaina 19.12. kello 18.00. Elokuvateatteri Studio, Valve. Kesto 55 minuuttia. Ilmainen sisäänpääsy.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä