Oikeusministeriössä on valmisteilla esitys lunastuslainsäädännön korvausperusteiden muuttamiseksi, jolla olisi merkittävää vaikutusta Oulun kaupungin jo vuosikymmeniä toteutettuun maaomistajien omaisuuden suojaa polkevaan maapolitiikkaan.
Kuten alkuvuodesta esitetyssä YLE:n MOT-ohjelmassa nostettiin esille, Oulussa maanomistajille korvattava raakamaan hintataso on jäätynyt vuosituhannen alun tasolle, kun tonttimaan hinnat ovat samaan aikaan moninkertaistuneet ja ovat tällä hetkellä noin 25-kertaiset raakamaahan verrattuna.
Kaupunki puolustelee raakamaan hintatason määräytyvän syntyneistä kaupoista. Todellisuudessa maanomistaja on kuntien raakamaahankinnassa täysin alisteinen osapuoli ja vaikka muodollisesti vapaaehtoisia raakamaakauppoja syntyykin, on lunastusuhka tosiasiassa maanhankinnan päätyökalu. Lunastustoimituksessa on olemassa maanomistajalle riski, että kunnan jäädyttämästä raakamaan hintatasosta leikataan vielä niin sanottu arvonleikkaus.
Oulu myös väittää, että raakamaan hintatason jäätymiseen on vaikuttanut, että raakamaita hankitaan yhä kauempana keskustasta. Väite vaikuttaa selittelyltä, sillä muun muassa Kivikkokangasta koskevassa hankintaprosessissa raakamaan sijainnille ei kaupunki antanut minkäänlaista merkitystä.
Lunastuslupahakemuksessaan se nimenomaan totesi, että ”vuonna 2008 raakamaan hintatasona on Oulun kaupungissa ollut 2,75 euroa neliömetriltä". Koko Oulun alueella oli siis sinäkin vuonna vain sen itsensä sanelema, sijainnista riippumaton raakamaan hintataso.
Yksityisen maaomaisuuden hyväksikäytön, jossa kaupunki monopoliasemassaan lunastaa ensin maat alihintaan ja myy hetken kuluttua rakennuttajille markkinahintaan, on mahdollistanut lunastuslaki ja erityisesti sen 31 pykälän arvonleikkaussääntely, jossa poiketaan alaspäin perustuslain täyden korvauksen vaatimuksesta.
Arvonleikkausta koskevat säännökset esitetään kuitenkin nyt ministeriön esityksessä kumottaviksi. Ministeriön asettaman työryhmän mietinnön mukaan arvonleikkaussääntelyn kumoaminen varmistaisi perustuslaissa turvatun ”täyden korvauksen toteutumisen myös kuntien maanhankintaan liittyvissä lunastuksissa, parantaisi maanomistajien oikeusasemaa sekä edistäisi maanomistajien yhdenvertaista kohtelua”.
Oulu on aiemmissa lausunnoissaan puolustanut nykyistä lakia voimakkaasti: ”Oulun kaupungin kanta on, että arvonleikkaussäännöstö tulisi ehdottomasti säilyttää lunastuslainsäädännössä.” Sen mukaan se on ”ainoa oikea tapa määrittää täysi korvaus maanomistajalle.”
Oulu näyttää omaksuneen ilmeisen sosialistisen tulkinnan omaisuudensuojalle, sillä läntisessä Euroopassa yhdyskuntarakentamiseen liittyvissä lunastuksissa toteutetaan jotain muuta kuin tätä ”ainoaa oikeaa tapaa”.
Lunastuksella on paikkansa viimesijaisena yhteiskunnan kehittämisen työkaluna myös jatkossa, mutta nykylainsäädännön mahdollistamaa yksityisen maaomaisuuden hyväksikäyttöä ei tule enää lunastuksilla sallia. Kuntakenttä on odotetusti noussut esityksestä takajaloilleen tuoden esiin uhkakuvia nousevista kuntien maanhankinnan kustannuksista sekä asuntojen hinnoista.
On täysin selvää, että omaisuudensuojaan kajoamisesta tuleekin syntyä lunastajalle oikeudenmukainen kustannus. Asuntojen hintatasoon uudistuksella ei olisi juurikaan vaikutusta, sillä raakamaan osuus asuntojen hinnoista on marginaalinen.
Kuntien vastustuksesta huolimatta on korkea aika toteuttaa lunastuslainsäädännön korvausperusteiden uudistus, jotta lunastuslaki saadaan viimeinkin länsimaisen oikeusvaltion edellyttämälle tasolle.
Martti Saarela
filosofian tohtori, oikeustieteen sekä kauppatieteen maisteri, Oulu