Muistan kirkkaasti ensivaikutelmani Oulusta, kun muutin tänne vuoden 2015 syksyllä. Minuun teki suuren vaikutuksen kaupungissa vallitseva yhdessä tekemisen henki, joka vei asioita eteenpäin suurella sydämellä ja intohimolla.
”Minähän sanoin, että Oulun vedessä on potkua”, tiesi paljasjalkainen oululainen ystävänikin kertoa. Toden totta – tällaista en ollut kohdannut missään muualla.
Kaupungin historiaa tutkiessa sama henki välittyi eri vuosisadoilta nykypäivään asti. Kun 1724 Oulujoki tulvi peittäen kaupungin, luonnonkatastrofi ei lamaannuttanut tulevaisuuteen katsovia oululaisia. Vesimassojen kairaamaan Toppilansalmen väylään perustettiin kaupungin kaipaama uusi satama ja Oulusta kehittyi tervaporvareiden kaupunki ja Suomen johtava tervan tuottaja.
Oli kyseessä sitten englantilaisten sotajoukkojen polttohyökkäykset 1800-luvulla tai yhteiskunnan ja elinkeinoelämän suuret rakennemuutokset 1900- ja 2000-luvuilla, Oulu ja oululaiset nousivat vaikeuksista – joka kerta entistä vahvempana. Tällaista ihmettä voinee parhaiten kuvailla sanoilla "The one and Oulu" – tunnettua sananlaskua mukaillen.
Aiempien sukupolvien onneksi voidaan lukea se, että suurien muutosten tahti oli nykypäivää hitaampi, jolloin niihin oli myös enemmän aikaa reagoida. Nykypäivänä suuret rakennemuutokset voivat parhaimmillaan ja pahimmillaan tapahtua yhdessä yössä. Tämä haastaa meitä kaikkia ennennäkemättömällä tavalla.
Kun toimintakenttäämme testataan sisältä ja ulkoa tulevilla haasteilla tiuhaan tahtiin, emme voi poteroitua tai jäädä vangeiksi erimielisyyksistä kumpuaviin noidankehiin ja antaa sen hidastaa kehitystä tai jättää asioita junnaamaan paikoilleen. Kuten päätöksentekoon ja kehittymiseen kuuluukin, kaikilla osapuolilla on oikeus ja vastuu tuoda näkökantansa esiin ja osallistua aktiivisesti yhteiseen tekemiseen.
Kaikesta ei tarvitse tai pidäkään olla samaa mieltä, mutta näinä aikoina tarvitsemme entistä vahvempana johtotähtenä ajatusta siitä, että erimielisyyksistä huolimatta jatkamme matkaa yhdessä eteenpäin – kohti parempaa. Muutoin saamme vain haaveilla kehityksestä ja muutoksesta.
Presidentti Kyösti Kallion tytär, opetusministeri ja Oulun yliopiston ”äiti” Kerttu Saalasti, totesi aikanaan osuvasti: ”Maailmassa ei ole mitään asiaa, joka menisi eteenpäin ilman voimakasta tahtoa ja tunnetta." Tästä tahdosta ja tunteesta Oulu ja oululaiset on tunnettu.
Vilpittömin toiveeni on, että me oululaiset, niin päättäjistä yrityksiin kuin jok’ikiseen asukkaaseenkin, löytäisimme jälleen yhteisen tekemisen sekä toiveikkaan, tulevaisuusorientoituneen kehittämisen hengen. Niitä tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan ennen. Se vaatii työtä, mutta Oulu ja oululaiset ansaitsevat parasta – meiltä kaikilta!
Simo Kekäläinen
Oulu