Kuva: Sanna Myllykangs
Muut oravanpoikaset olivat heränneet ja lähteneet etsimään pienintä sisarustaan, Urhoa. Metsässä oli vieläkin pimeä, ja niitä ketutti. Urholla oli tapana karata ihan liian usein.
Tullessaan vesimontun reunalle oravat kuitenkin näkivät jotain niin kummallista, että unohtivat ärsytyksensä. Urho teki pitkiä liukuja lammikon puolelta toiselle, teki välillä piruetin häntänsä varassa ja liukui taas.
”Tulkaa tänne!” se hihkui, kun näki muut. Urhon sisarukset katsoivat toisiinsa ja päättivät, että kotiinpaluu voisi odottaa vielä hetken. Nekin laskivat varovasti käpälänsä jäälle.