Whistler On sitä poikaporukalla mietitty. Kämpillä etsitty jotakin yhteistä, selittävää tekijää. Sellainen täytyy löytyä, siis jokin muu kuin olympiavuosi.
"Tässä on oltava joku suurempi asia. Koko Suomen maastohiihtomaajoukkue on hiihtänyt päin persettä", Sami Jauhojärvi sanoo ja napittaa tiukasti silmiin.
"Muutamaa valonpilkahdusta lukuunottamatta. Aikku (Aino-Kaisa Saarinen) on hiihtänyt omalla tasollaan ja Matti (Heikkinen) tehnyt muutaman hyvän hiihdon, mutta jossakin me olemme tehneet radikaalin virheen. Kaikilla on eri valmentajat, eikä voi olla niin, että jokainen valmentaja on omilla opeillaan vetänyt urheilijansa ihan pihalle."
Kun olympialaiset on viety katkeraan loppuun ja enimmät hiihdot muutenkin hiihdetty, joukkueen pitää istua alas ja miettiä, mitä tapahtui, Jauhojärvi sanoo ja väittää, ettei vauhti ei ole olympialaduilla sen kummempaa kuin maailmancupissakaan. Eivätkä kaikki muut ole törkeän hyvässä kunnossa.
"Suomalaisten huonoutta se on. Jokaisen urheilijan on mentävä itseensä ja haettava syytä itsestään. Valmentajat kuitenkin antavat meille vapauden tehdä omia harjoituksia, eikä koko kautta voi pilata viikon leirillä kerran kuussa."
Korjausliikkeitä
Lapin mies ei kuitenkaan usko, että hiihtopäättäjien ja valmennusjohdon penkit heiluisivat olympiakatastrofin takia. Hän ei näe siihen mitään syytä.
"Ääh. Ei se mitään auta. Virheitä on tehty, ne pitää analysoida ja oppia niistä. Tietysti jos joku kokee, ettei ole mies paikallaan, päätös on henkilökohtainen", hän sanoo.
Suomessa odottava myrsky ei hirvitä.
"Sitten ollaan myrskyn silmässä ja vastaillaan kysymyksiin. Minä voin ainakin tunnustaa, että osa kaudesta on epäonnistunut."
Olympiatalvesta piti tulla Sami Jauhojärven talvi. Kun asiat alkoivat kauden alussa mennä karmealla tavalla pieleen, hiihtäjä ja valmentaja Reijo Jylhä jarruttivat korjausliikkeeseen.
"Koko joulukuu on korjattu, koko tammikuu on korjattu. Jätetty kisoja hiihtämättä, treenejä kevennetty", Jauhojärvi sanoo.
"Ei siinä auta tuskastuminen, ja punaisen napin painamista pitää välttää. Siitä seuraa aina hasardia. On vain otettava asiat realistisesti, sillä jossain vaiheessa se alkaa kulkea. Sitä ei vain tiedä, onko se sitten ensi juhannuksena. Ei auta kuin odottaa."
Syvemmän analyysin paikka ei ole nyt, mutta kaksikko kyllä tietää, mitä on tehty eri tavalla kuin ennen. Kauden harjoitusmäärä ylittää jo nyt koko kauden 2006-2007 saldon.
Jauhojärvi ei silti tunnusta, että ahneus iski. Kun vedetään äärirajoilla, pieniä muuttujia on monta.
"Ahneus ei ole oikea sana", hän sanoo.
"Väsymyksen tiedostaminen tärkeänä vuonna ei aina onnistu. Ehkä se on ollut se ongelma."
Pakko uskoa
Sunnuntaina kaikki voi kuitenkin vielä muuttua, kun Vancouverin olympialaisten maastohiihto huipentuu miesten 50 kilometrin yhteislähtöön perinteisellä hiihtotavalla. Sami Jauhojärven päämatkaan.
Kolme viikkoa Whistlerin olympiakylän Suomi-rivitalossa ei ole tappanut optimismia Lapin miehestä.
"Minä uskon siihen. Minun on pakko uskoa", hän sanoo.
"Optimismi on minun tapani ajatella. Optimisti olin silloinkin, kun lähdin pursuitiin. Usko vain loppui neljän kilometrin jälkeen."
Jauhojärvi sitä paitsi muistuttaa, ettei siniristilipuin koristettu talo ole ollut se joukkuehengen hautausmaa, joksi sitä on kisaviikkojen aikana maalailtu. Olkoonkin, että esimerkiksi MM-Liberecissä, jossa suomalaisessa hiihdossa onnistui mikä vain, naurettiin paljon enemmän.
"Sitä toivoo, että jotkut toimittajat tarkistaisivat taustojakin. Ne jutut ovat kuitenkin parille miljoonalle ihmiselle ainoa tietolähde siitä, mitä täällä tapahtuu."
Voitto, josta ammentaa
Olympiasprintti ja viesti näyttivät välähdyksen siitä, mitä Jauhojärven kunto voisi parhaimmillaan olla. Viidestäkympistä voi tulla talven paras hiihto, ja vaikka optimisti uskoo, realisti miehessä tietää, että yhtä hyvin kuin olympiakultaan, se voi riittää 12. sijaan.
Kun maailman parhaat miehet viimeksi hiihtivät samaisen matkan, elettiin maaliskuun 14. päivää 2009 Norjan Trondheimissa. Paras oli Sami Jauhojärvi.
Maailmancupin osakilpailuvoitto oli Jauhojärven uran ensimmäinen ja Suomen mieshiihtäjien ensimmäinen sitten Mika Myllylän ja joulukuun 2000.
Jotain siitäkin voi ammentaa.
"Täytyy muistella sitä tunnetta ja miten silloin hiihti", Jauhojärvi sanoo.
"Suhdanteet ovat kuitenkin vähän muuttuneet. Silloin olin maailmancupin kokonaiskisassa viidentenä. Nyt olen sijalla 53. Latausta häiritsee aina vähän, jos ei voi olla sataprosenttisen varma omasta kunnostaan."
"Jos onnistun sunnuntaina, koko kausi on pelastettu. Valmentajat on pelastettu, hiihtoliitto pelastettu, koko kansa pelastettu. Mutta jos epäonnistun, koko kausi on mennyt penkin alle. Niin raadollista tämä on."
Vain yksi asia on varma, ja sille on pakko nauraa ääneen.
"On ainakin ikimuistoiset kisat."