Parhaimmillaan se alkaa jo lokakuussa. Kiivaimmillaan se on tammi–maaliskuussa. Leppoisimmillaan se voi mennä touko–kesäkuullekin.
Kyse on tietenkin kesätöiden hakemisesta – ja se voi olla yllättävän vaikeaa.
Homma on omiaan aiheuttamaan ihmetystä ensimmäisiä duunejaan hamuaville nuorille. Stressiä se levittää opiskelijoiden keskuuteen viimeistään joulun jälkeen.
Jos ei ole suhteita juuri oikeisiin tyyppeihin tai rutkasti aiempaa työkokemusta, hakemusten lähettäminen voi tuntua toivottomalta.
Onneksi apua ensiaskeliin saa esimerkiksi kunnilta, jotka tarjoavat lyhykäisiä kesätyöpestejä nuorille.
Oulun kaupunki on tänä kesänä työllistänyt alle 18-vuotiaita kesätyösetelin turvin ja tarjonnut opiskelijoille kesätyöharjoittelupaikkoja.
Kaupunki tukee työllistymään myös kesäyrittäjänä, kuten tämän lehden sivulla 4 kerrotaan.
Omatkin ensimmäiset kesätyöni olivat Haukiputaan kunnan tarjoamia. Ensin työskentelin apurina hoitokodissa ja seuraavana vuonna siistin istutuksia koulujen pihoilla.
Oululaisena opiskelijana olin kesätyöharjoittelussa kouluavustajana.
Kaikki nämä olivat tärkeitä kokemuksia, joissa opin eri aloista ja itsestäni.
Opin arvostamaan hoitajia, opettajia ja heitä, jotka huolehtivat viihtyisästä ympäristöstämme. Opin, minkälaisesta työstä minä mahtaisin pitää.
Yrityksistä huolimatta kesätyötä ei jokaiselle löydy. Raha sekä järkevä ja opettavainen tekeminen varmaan monelle kesäisin maistuisivat.
Kesätyöttömäksi jääminen saattaa tuoda arvottoman olon, koska työteliäisyys on kulttuurissamme mielletty hyvän ihmisen ominaisuudeksi.
Joskus voi kuitenkin olla onnikin, ettei työtä tullut saaneeksi.
Kun olen syksyisin kuunnellut kesätyöttömiksi jääneiden opiskelijoiden kuulumisia, he tuntuvat olleen ihan tyytyväisiäkin, kun ovat saaneet lukuvuoden pakerruksen jälkeen kesäkuukausina rentoilla.
Kääntöpuolena toki on se, että lomailijat ovat seuraavan vuoden kiinni hieman kapeamman leivän syrjässä kuin kesätyölliset.