Myös Kansallisoopperan täytyy pysyä budjetissaan. Ellei pysy, taloutta on pakko tervehdyttää. Oopperan henkilöstön pitää niellä harminsa lomautuksista niin, ettei se heijastu esityksiin. Jos heijastuu, vaarana on syöksykierre.
Niin korkeakulttuuriksi kuin ooppera lasketaankin, siihen pätevät normaalit inhimillisen toiminnan lainalaisuudet. Esimerkiksi budjetin pitää pysyä tasapainossa. Viime vuonna kävi toisin. Tappiota tuli huimasti, liki kaksi miljoonaa euroa. Vaikka oopperalla on pahojen päivien varalle peruspääomaa, sitä ei voi kuluttaa loppuun. Sitä pitää nyt päinvastoin vahvistaa. Ellei niin tehdä, joku odottamaton takaisku aiheuttaa pahan rahoituskriisin. Oopperan hallituksen keskiviikkona hyväksymä säästöohjelma on pakko toteuttaa.
Veikkaus- ja verovaroista tuettavien kulttuurilaitosten joukossa Suomen Kansallisooppera on ylivoimaisesti suurin yksittäinen rahoituskohde. Oopperan vuosibudjetti on 54 miljoonaa euroa. Liki 75 prosenttia rahoituksesta tulee opetusministeriöltä veikkausvoittovaroista, runsas 17 prosenttia lipputuloista ja yhteistyökumppaneilta sekä 7,7 prosenttia pääkaupunkiseudun kunnilta.
Valtion ja veikkauksen osuus on niin suuri, että sen kasvattaminen ei hevin onnistu edes tilapäisesti. Monien muita kulttuurin aloja edustavien mukaan oopperan valtionrahoitusta pitäisi päinvastoin supistaa.
Ooppera työllistää vakinaisesti 600 henkilöä. Lisäksi toiset 600 on vuosittain talossa tilapäisissä tehtävissä. Henkilökunnan määrää vähennetään tervehdyttämisohjelman mukaan 40:llä seuraavan kolmen vuoden aikana. Lisäksi henkilöstö lomautetaan ensi vuonna touko- ja kesäkuuksi. Henkilökunta ilmaisi voimakkaasti harminsa päätöksistä. Se on ymmärrettävää. Harmi pitää kuitenkin kyetä nielemään niin, että se ei heijastu esityksiin. Jos niin kävisi, edessä olisi Kansallisoopperan tulevaisuutta vaarantava syöksykierre.
Vuonna 1993 Helsinkiin rakennettua oopperataloa suunniteltaessa ja vielä jonkin aikaa sen valmistumisen jälkeenkin käytiin kiivasta väittelyä hankkeen järkevyydestä. On jopa huomautettu, että jokainen suomalainen voitaisiin lennättää kerran vuodessa ulkomaille oopperaesitystä katsomaan valtion rahoilla, kustantaa heille pääsylippu ja antaa hieman käyttörahaakin, eikä Kansallisoopperan kustannuksia ylitettäisi sittenkään. Jokaisessa sivistysmaassa on kuitenkin oma oopperansa, joten se keskustelu on teoreettista. Mutta juuri alan kalleuden takia oopperan budjettikuriin ei voi sallia taiteellisia vapauksia.
Katsojamäärien vertailu viime vuosilta on mielenkiintoista. Vuosituhannen alkuun verrattuna ooppera on vetänyt yhä vähemmän väkeä. Kuitenkin vuosi 2004 oli oopperan taloudelle hyvä siksi, että järjestettyjen esitysten täyttöaste oli erinomainen. Surullisena viime vuonna kävi toisin. Katsomot olivat poikkeuksellisen vajaita.
Ohjelmiston ohella oopperan tulisi panostaa nykyistä tehokkaammin markkinointiin. Takavuosina yhteistyö Finnairin kanssa tuotti selvästi tulosta. Nyt joillakin kotimaan reiteillä lentää muidenkin kuin Finnairin koneita, joten ooppera voisi taas neuvotella itselleen näyttävän kumppanin, entisen tai uuden, jonka kanssa kuljettaa väkeä maan eri osista esityksiinsä kohtuukustannuksin. Kansallisooppera on käynnistänyt yhteistyötä muutamien maakuntakeskusten kanssa. Se on hienoa ja tuo oopperalle myönteistä julkisuutta ja uusia ystäviä.