Onnibus hakee hal­pa­bus­si­lin­jaa Jy­väs­ky­läs­tä Oulun kautta Haa­pa­ran­taan

Liikenne Haaparantaan alkaisi helmikuussa 2013. Onnibus valmistelee parhaillaan myös lupahakemuksia Oulusta Kuusamoon ja Rovaniemelle.

Onnibus hakee halpabussilinjaa Jyväskylästä Oulun kautta Haaparantaan.

Pohjois-Pohjanmaan ely-keskukselle jätettiin tänään reittiliikennelupahakemus Jyväskylän ja Haaparannan välisestä halpabussiliikenteestä.

Liikenne Haaparantaan aloitetaan 4. helmikuuta 2013, mikäli ely-keskus myöntää luvan.

Kyseessä on elokuussa aloitetun Oulun ja Jyväskylän välisen halpabussiliikenteen merkittävä laajentaminen. Samalla kun reittiä jatketaan Oulusta Kemin ja Tornion kautta Haaparantaan, lisääntyy myös Oulun ja Jyväskylän välinen tarjonta.

Onnibus Oy:n toimitusjohtaja Pekka Möttö kertoo, että kuluneen kahden kuukauden aikana Oulun matkustajamäärät ovat ylittäneet kaikki odotukset.

"Olemme joutuneet myymään ei-oota ja tuplaamaan lähtöjä kahdella bussilla. Kun kaikki eivät mahdu kyytiin, tarvitsemme lisää vuoroja", Möttö kertoo.

Onnibus valmistelee parhaillaan myös lupahakemuksia Oulusta Kuusamoon ja Rovaniemelle.

Muut bussiyhtiöt ovat valittaneet yhtiön Oulu-Jyväskylä-reitin halpabussiliikenteestä hallinto-oikeuteen.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä