Liikenneonnettomuuteen joutuminen jättää aina jälkiä. Fyysisten vammojen lisäksi kärsii myös mieli. Traumoja ja pelkoja voi olla jopa vaikeampi tunnistaa, sillä ne voivat kyteä mielen sopukoissa pitkään, jos niitä ei asianmukaisesti hoideta. Liikenteeseen voi olla tuskallista lähteä ja onnettomuuden kaltaisten tilanteiden kohtaaminen voi lisätä ahdistusta.
Onnettomuusolosuhteiden toistuminen tuo monelle mieleen itse onnettomuuden. Esimerkiksi jos on ollut kolarissa punaisen auton kanssa, jokainen vastaantuleva punainen auto saattaa tuoda pahat muistot mieleen, sanoo tutkimuspäällikkö Sirpa Rajalin Liikenneturvasta. Pysyviä muutoksia omaan liikennekäyttäytymiseen onnettomuuteen joutuminen ei kuitenkaan kovin usein aiheuta. Rajalin ja Heikki Summala tutkivat vuonna 1996, mitä onnettomuudesta selviytyneet kuljettajat oppivat onnettomuudesta. Tulokset eivät olleet kovin hyviä.
"Tutkimuksen mukaan varsin pian, alle vuoden kuluessa, ajotyyli palautuu ennalleen. Varovaisuus vähenee ja riskejä otetaan enemmän", Rajalin kertoo.
Ammattikuljettajilla ajotavat muuttuvat varovaisemmiksi tavallisia kuskeja pysyvämmin. Tämä johtuu Rajalinin mukaan siitä, että rekkakuskit joutuvat muita useammin itsemurha-autoilijoiden välikappaleiksi ja asia on toistuvasti esillä kuljettajien keskuudessa. "Joillakin saattaa tapahtua pysyviä elämänkatsomuksen muutoksia", Rajalin huomauttaa.
Syyllisyys normaali reaktio terveellä ihmisellä
Liikennekäyttäytymisen psykologian erikoistutkija Mika Hatakka Turun yliopistosta sanoo, että liikenneonnettomuus on aina henkisesti raskas ja vaikea asia. Kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa ihminen voi kokea syyllisyyttä, vaikka ei itse olisi mitenkään onnettomuuteen syyllinen.
"Tyypillinen reaktio on syyllisyys siitä, että itse jää henkiin, jos muita on kuollut", Hatakka sanoo. Muutama vuosi sitten Hatakka yritti löytää televisio-ohjelmaa varten naisia, jotka olivat vahingossa surmanneet toisen ihmisen liikenteessä. Vaikka onnettomuudesta saattoi olla jo vuosia ja he olisivat saaneet esiintyä ohjelmassa nimettöminä, monille asia oli liian kipeä, että siitä olisi voinut puhua.
"Se on normaali reaktio terveillä ihmisillä, jos traumaa ei ole ajoissa hoidettu."
Hatakan mielestä paras tapa päästä onnettomuudesta yli on välittömästi tapahtuneen jälkeen annettava henkinen tuki. Tätä ns. debriefingiä eli jälkipuintia suositellaan ja Hatakan arvion mukaan se on yleistynyt. Jälkipuinnissa onnettomuuteen joutunut voi käydä tapahtunutta läpi psykologien ja muiden ammattiauttajien kanssa. Jälkipuinnin vaikutuksia ei ole tarkasti tutkittu, mutta sitä pidetään erittäin tärkeänä onnettomuudesta selviämisessä.
"Välitön kokemus on, että siitä on hyötyä syyllisyyden ja pelon tunteiden voittamisessa", Hatakka sanoo.
Rattijuoppoja pelätään hirviä enemmän
Suomalaiset pelkäävät liikenteessä Mika Hatakan mukaan eniten rattijuoppoja. Pelko siitä, että joutuu rattijuopon surmaamaksi on suurempi kuin vaikkapa joutuminen hirvikolariin tai liukkaan kelin tieltä suistamaksi. Hatakan mielestä rattijuoppojen pelko on suhteettoman suuri verrattuna rattijuoppojen aiheuttamien onnettomuuksien todennäköisyyteen.
"Ihmisiä pelottaa kontrolloimattomat tilanteet, joita rattijuoppo voi aiheuttaa muille. Toisaalta yhtä paljon ei osata pelätä sitä, että törmäisi johonkin vastaantulijaan."
Jälkipuinti ehkäisee sairastumisia
Oysissa on vuodesta 1994 alkaen ollut mahdollisuus saada jälkipuintia ja henkistä tukea onnettomuuteen joutuneille tai heidän omaisilleen. Oysin kriisiryhmä on tarkoitettu Oysissa vammoihinsa hoitoa saaville ja heidän omaisilleen sekä Oysissa menehtyneiden omaisille. Kunnissa on omat kriisiryhmänsä. Ryhmän kokoonpano riippuu asianosaisen omista toiveista, mutta yleensä siinä on mukana psykologian ja lääketieteen edustajia.
Viime vuonna Oysin jälkipuintiryhmä kokoontui 22 kertaa ja puolessa niistä oli kyse liikenneonnettomuudesta. Jälkipuintiapua ei tarjota automaattisesti vaan asianosaisten tai omaisten pyynnöstä, kertoo apulaisosastonhoitaja Riitta Immonen osasto 73:lta. "Se on resurssikysymys. Jos kaikille tarjottaisiin, emme ehtisi muuta tehdäkään." Immosen mielestä Oysiin tarvittaisiin kokopäiväisiä kriisityöntekijöitä, jotta kaikille voitaisiin apua antaa. "Jos pyytää jälkipuintia, sitä varmasti saa", Immonen vakuuttaa.
Jälkipuintiryhmä kokoontuu mahdollisimman nopeasti, viimeistään kolmen päivän kuluttua onnettomuudesta, mikäli asianosaisen kunto sen sallii. "Ihmisten on aika helppoa puhua, kun istunto järjestetään mahdollisimman pian, noin kolme päivää onnettomuuden jälkeen. Jos aikaa ehtii kulua kuukausi, mieli ehtii sulkeutua", Immonen painottaa.
Jälkiseurantaistunto järjestetään noin kuukauden kuluttua ensimmäisestä istunnosta. Siinä voidaan tarkistaa, tarvitaanko vielä jotain muuta psykiatrista tukea sekä kysellään, miten ihminen on päässyt eteenpäin. Pienellä osalla ihmisiä voi kehittyä vakava posttraumaattinen stressihäiriö ja jos se jää tunnistamatta, uhri voi reagoida lukuisilla fyysisillä vaivoilla. "Rytmihäiriöitä, verenpainetta, unettomuutta. Ja kaiken takana on hoitamaton henkinen trauma. Sillä on myös kansantaloudellista merkitystä", Immonen muistuttaa.
Istunto kestää yleensä parisen tuntia, tai niin kauan, että kaikki ovat saaneet kertoa omista tunteistaan. "Pelko, syyllisyys, kiukku, suru ja ahdistus ovat tyypillisiä tunteita, joita ihmisillä on. Ihmiset voivat olla ymmällään ja miettiä, ovatko tulossa hulluiksi. Me kerromme heille, että sellaiset tunteet ovat normaaleja ja se yleensä helpottaa."
Immosen mukaan toipumiseen vaikuttavat myös mahdolliset aiemmat traumaattiset kokemukset. Jos niitä ei ole riittävästi hoidettu, ne voivat onnettomuuden jälkeen pulpahtaa esiin voimakkaasti. "Ne voivat aktivoitua, mutta niitä ei jälkipuinti-istunnossa aleta käsittelemään vaan tarvittaessa ohjataan traumaterapiaan."
Immonen rohkaisee lähtemään uudelleen liikenteeseen mahdollisimman pian onnettomuuden jälkeen, mutta varovaisesti. "Ensin voi vaikka kokeilla pihalla, miltä ajaminen tuntuu."