Kolumni

On­nel­li­sia siinä, mikä yksin suurta on

-
Kuva: Sanna Krook

Hanna Fähnrich

Kehitysvammaistyön pastori

Sinun tuulessasi –. Sinun valossasi –.

Miten pientä kaikki muu, miten pieniä me –

ja onnellisia siinä, mikä yksin suurta on. (Dag Hammarskjöld)

Kesä oli varmaan monelle levollista suvantoaikaa kovan koronakevään jälkeen. Oli aikaa taas vähän vetää henkeä, nauttia kesän valosta ja lämmöstä, hyllyttää joksikin aikaa kevään tuomat huolet. Monelle Suomi tuli tutummaksi tänä kesänä, harva lähti ulkomaille lomalle.

Meidän perheemme yleensä pakkaa nopeasti matkalaukut, kun aikuisten kesäloma alkaa. Me lennämme silloin Etelä-Saksaan, josta mieheni on kotoisin. Tänä vuonna ei tarvinnut pakata matkalaukkuja. Me kävimme hakemassa kaupasta kumisaappaat ja käänsimme autonnokkamme kohti Lapin avaria ja korkeita.

Vanhemmillani on mökki keskellä Enontekiön erämaata. On vaikeata kuvailla sanoin sitä hiljaisuutta ja rauhaa, jotka toivottavat ihmisen tervetulleeksi sinne. Sitä vaihtaa tiedostamattaan suoritusvaihteesta lepovaihteeseen, siirtyy tehokkuuden tavoittelusta kedon kukkasten ja taivaan lintujen ihmettelyyn.

Isäni ja äitini odottavat meitä aina mökillä iloisesti, silmissään erämaiden rauha. Käkkälöllä me kuulemme pitkästä aikaa taas tutun kosken kohinan ja tuulen huminan männyissä. Me ihmettelemme lintujen laulua, joka jatkuu läpi valoisan yön. Me kuvaamme erämaan sammalta, joka on yhtä kaunista kuin tähtitaivas.

Seuraavien päivien aikana soutaa meidänkin sisimpäämme erämaiden rauha ja kauneus. Me tulemme onnellisiksi siinä, mikä on yksin suurta. Me huomaamme, että meitäkin kannatellaan – että elämämme lepää tuon Suuren sylissä, hänen kämmenellään.