Valtioneuvosto on käynnistänyt Hornet-hävittäjien korvaamisen uusilla hävittäjillä, mitä koskeva tarjouspyyntö lähetettiin huhtikuussa 2018 viidelle eri valmistajalle. 64 hävittäjän hankintaan varataan 7–10 miljardia euroa.
Riittääkö tämä varsin suuri summa alkuunkaan?
Onko summassa huomioitu realistisesti hankinnan lisäksi myös käyttö- ja ylläpitokustannukset eli elinkaarikustannukset?
Norjan ja Kanadan arviot elinkaarikustannuksista Suomessakin yhtenä tarjoajana olevasta laadukkaimmaksi väitetystä amerikkalaisesta F-35A hävittäjästä osoittavat kokonaiskustannusten nousevan 30 vuodessa noin 30–40 miljardiin euroon.
Tarjouspyynnössä edellytetään, että ”hankittavan järjestelmän käyttö- ja ylläpitokustannukset on pystyttävä kattamaan puolustusbudjetista”.
Puolustusbudjetti ei riitä näin valtavien käyttö- ja ylläpitokustannusten kattamiseen.
Se tarkoittaa leikkauksia valtion muista menoista kuten terveys- ja sosiaalimenoista, opetuksesta, työllistämisestä ja kuntien osuuksista.
Halutaanko hävittäjähankinnalla sitoa eduskunnan kädet etukäteen julkisten menojen leikkauksiin ilman minkäänlaista eduskunnan käsittelyä?
Kestääkö Suomen talous tällaista hävittäjähankintaa lainkaan?
Eikö tämä asian ratkaisu kuuluisi eduskunnalle?
Näin isot summat suistavat maamme muualla valitettavan tuttuun tilanteeseen – asemenot vievät maan hyvinvoinnin.
Hävittäjähankinnat ovat hyökkäysaseita.
Ne ovat ilmastovastuun kannalta sekä hankintoina että käytettyinä huonoimpia vaihtoehtoja.
Oulun rauhanryhmä toivoo kysymykseen vastausta vastuullisilta tahoilta, myös kansanedustajaehdokkailta.