Kuinka moni meistä todella tietää millaista on omaishoitajan arki? Millaista on olla omaishoitajana esimerkiksi muistihäiriöiselle ikäihmiselle, vammaiselle tai mielenterveysongelmista kärsivälle?
Suomessa on kymmeniä tuhansia omaishoitajia ja määrä nousee jatkuvasti. Myös alaikäisiä toimii perheissä omaishoitajina. He eivät välttämättä edes tiedä toimivansa omaishoitajana huolehtiessaan perheenjäsenensä hyvinvoinnista.
Yhteiskunnan tulee tarjota riittävän laadukas vaihtoehto, jotta voi tarvittaessa luottavaisin mielin antaa vetovastuun läheisensä hoidosta ammattilaisille.
Milloin tämän ”hiljaisen työn” arvostus nousee konkreettisiin tekoihin asti? Kauniita sanoja ja lupauksia on kuultu.
Joulukuussa Oulussa järjestetyssä valtakunnallisessa Omaishoitajien juhlassa, ministerin vierailu muuttuikin videotervehdykseksi. Syvä pettymys oli päällimmäinen tunne kauempaakin paikalle tulleiden omaishoitajien puolesta.
Rahallinen korvaus omaishoitajana tehdystä työstä on olematon ja verollinen. Oikeus pitää vapaata on määritelty esimerkiksi kahteen päivään kuukautta kohden. Se toteutuu ainakin osittain.
Myös omaishoitajalla tulee olla tarjolla palveluja oman jaksamisensa tukemiseksi. Yksi tällainen mielestäni olisi keskustelu- ja terapiapalvelut, joiden tulisi olla Kela-korvattavia.
Mielestäni omaishoidon tuen määrää tulee nostaa. Sen pitää olla myös verotonta tuloa. Myös omaishoidon vapaiden toteutuminen pitäisi turvata tasapuolisesti, asuinpaikasta riippumatta.
Omaishoitajaperheiden löytämiseksi on pystyttävä tekemään enemmän ns. etsivää työtä. Tämän rahoittaminen ei voi olla pelkästään kehittämishankkeiden varassa. Paljon on siis tällä saralla vielä kehitettävää.