”Aion nukkua päivisin ja valvoa öisin, jotta saan otettua Hallituskadulla varhain aamulla kuvan auringon noustessa ja paistaessa tietystä kulmasta”, oululainen Johannes Suonperä, 17, suunnittelee viikonloppuaan.
Johannes on innokas filmikuvauksen harrastaja. Hän on toiminut harrastuksensa parissa vasta alle vuoden, mutta häneen on syntynyt vahva rakkaus epädigitaalista valokuvausta kohtaan.
Parhaillaan Johannes suunnitteleekin rakentavansa aivan itse ikioman pimiönsä.
Pimiössä jopa kahdeksan tuntia päivässä
Kemikaalin katku, mystinen, yksivärinen punavalo ja kuivuvat uunituoreet valokuvat. Kliseisen mutta digi-ajassa kadotusta kokevan pimiön olemus on kokonaisuus, jonka Johannes pyrkii luomaan omaan kotiinsa – kerrostaloasuntonsa vessaan.
”Olen viettänyt pimiössä aikaa enintään kahdeksan tuntia päivässä. Usein olen käynyt siellä kahden tunnin jaksoissa useasti saman päivän aikana. Jos saan pimiön kotiini, voin puuhastella siellä päivittäin”, Johannes sanoo.
Käytännöllisyys ei tosin ole ainoa syy hankkia huonetta omaan käyttöön. Kulttuuritalo Valveen pimiö, jossa Johannes ennen kävi vakituisesti, purettiin vastikään ja muutettiin varastotilaksi.
Kun yleiset filmivalokuvauksen harrastustilat tällä tavoin poistuvat käytöstä, jää harrastajalle vaihtoehdoksi luoda menetettyjen tilojen tilalle oma.
Kaveri opasti alkuun
”Kaikki alkoi viime syksynä, kun koulumme valokuvauskurssin käynyt kaveri vei minut koulun jälkeen pimiöön. Hän opetti minulle, miten tehdään valokuvavedoksia ja miten eri kemikaaleja käytetään. Innostuin siinä yhteydessä filmikuvauksesta”, Johannes kertoo.
Valokuvavedokset eli -suurennokset ovat valoherkän valokuvapaperin pinnalle suurennuskoneella heijastettavien kuvien suurennoksia.
Heijastuksen lisäksi valokuvapaperia täytyy myös käsitellä kolmella eri kemikaalilla, jotka estävät paperin valoherkkyyden ja tekevät siitä valmiin kuvan. Näiden toimenpiteiden lisäksi Johanneksen pimiössä olisi tarkoitus myös pystyä kehittämään itse filmirullia.
”Alussa en ottanut vielä käteeni kameraa laisinkaan, vaan negatiiveja, joita rupesin vedostamaan”, Johannes sanoo.
Alkuaikoina Johanneksen käyttämät negatiivit olivat filmikuvauksen pariin tutustuttaneen kaverin ottamia. Vasta myöhemmin Johannes alkoi kuvaamaan kuvat itse. ”Talvella homma räjähti, kun sain enemmän kameroita käsiini.”
Vanhat kamerat lainaan
Johannes sai harrastelua varten määräajoiksi lainaan muun muassa kaverien vanhempien nuoruusaikojen kameroita.
”Nyt lainassa on nämä kaksi Neuvostokameraa, Yashika ja Zorki. Harrastuskameroiden lisäksi minulla on arkikamerana seurakunnan nuorisotyönohjaajan lahjoittama automaattikamera”, Johannes kertoo.
Puolen vuoden kuvauksen aikana Johanneksella on kulunut yhteensä seitsemän filmirullaa, joista neljä on ollut värifilmejä.
”Vaikka pidänkin erityisesti värikuvien olemuksesta, en voi kehittää niitä itse pimiössä. Värikemikaalit ovat liian kalliita, ja kehitys on hyvin pikkutarkkaa työtä”, Johannes sanoo.
Mutta onko pimiöstä haittaa ympäristölle kerrostalossa?
”Tietystikään kemikaaleja ei ongelmajätteenä kaadeta lavuaariin tai viemäriin vaan hävitetään asianmukaisesti keräykseen. Ja kemikaalien kanssa työskentely on ihan siistiä. Kun siivoaa asianmukaisesti, tahroja tai sotkua ei jää.”
Kirjoittaja kuuluu Kalevan nuorten kirjoittajien ryhmään.