Olympialaisissa menestyminen tuo mainetta ja kunniaa, mutta politiikassa se ei aina kovin pitkälle riitä.
Eduskuntaan on kautta aikain valittu 13 olympiamitalistia, mutta ministeriksi heistä on yltänyt vain yksi. Monen palvotun sankarin kohtalona on ollut putoaminen jo yhden kauden jälkeen.
Suomalaisista olympiasuuruuksista ylivoimaisesti merkittävimmän poliittisen uran on onnistunut luomaan Montrealin olympialaisten seiväshypyn hopeamitalisti Antti Kalliomäki.
Kalliomäki aloitti eduskuntauransa 1983 ja päätti sen keväällä 2011 moninkertaisena ministerinä ja entisenä eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Hän johti valtiovarainministerinä myös SDP:n ministeriryhmää 2003–2005 ja toimi pääministerin sijaisena.
Münchenin ja Montrealin olympialaisten kestävyysjuoksun nelinkertainen kultamitalisti Lasse Virén pääsi kokoomuksen listalta eduskuntaan 1999 ja oli siellä kaksi kautta ja lyhyen jakson varasijalta. Eduskunnassa juoksijalegenda tyytyi kuitenkin näkymättömän riviedustajan rooliin.
Enemmän pyrkyä on ollut Calgaryssa olympiakultaakin hiihtäneellä Marjo Matikainen-Kallströmillä. Kokoomusedustaja yritti jopa puolueensa puheenjohtajaksi keväällä 2004, mutta lupaavalta näyttänyt hanke lopahti täysin loppusuoralla. Poliittisella uralla kiusana ovat olleet erilaiset dopingjupakat ja Uudenmaan vaalipiirin kova kilpailu ministerinpaikoista.
Los Angelesin 110 metrin aitojen pronssimitalisti Arto Bryggare on äänestetty SDP:n listalta eduskuntaan kahdesti, vuosina 1995 ja 2003. Vimmainen yrityskään ei ole riittänyt asemien vakiinnuttamiseen.
Kato kävi 2011
Viime eduskuntavaaleissa eduskunnan olympiamitalistipitoisuus laski dramaattisesti, kun painin hopeamitalimies Marko Asell, hiihtäjälegenda Juha Mieto ja Torinon curlingsankari Markku Uusipaavalniemi putosivat.
Asellia pidettiin SDP:ssä lupauksena, joka paikkasi myös puolueen huutavaa pulaa nuorista mieskansanedustajista. Myös Miedon putoaminen oli monelle yllätys. Eduskunnassa "Kurikan jätti" jäi kuitenkin hieman yksipuoliseksi nuorisoliikunnan puolestapuhujaksi.
Uusipaavalniemi ei koskaan sopeutunut kunnolla eduskuntatyöhön. Poliittinen ura sammahti loikkaukseen keskustan riveistä perussuomalaisiin ja ponnettomaan paikan uusimisyritykseen uuden puolueen listoilta.