Juttu on julkaistu Kalevan urheilusivuilla 12.1.2014.
Kotikatsomoiden miljoonayleisö ei voinut olla väärässä vuonna 2006. Markku Uusipaavalniemen kivien maaginen liuku lukeutuu suomalaisen urheiluhistorian rakastetuimpiin tarinoihin.
Yleisradion selostaja Voitto Liukkonen on arviossaan hieman liian hätäinen.
”Meneekö ohi”, Liukkonen kysyy, kun Torinon vuoden 2006 olympialaisten curlingturnauksen välierän viimeisen kiven liuku hidastuu.
19 sekuntia aiemmin Markku Uusipaavalniemi on päästänyt kiven oikeasta kädestään. Kiven päätepiste määrittää, miten Suomen maajoukkueen kapteeni on onnistunut elämänsä tärkeimmässä heitossa, jossa on panoksena finaalipaikka ja olympiamitali.
Uusipaavalniemi, tämän joukkuekaverit ja yli miljoona suomalaista tv-katsojaa pidättävät henkeään, kun kivi kiertyy Iso-Britannian keltaiseksi maalatun kiven vierestä juuri oikeaan paikkaan.
Pesän pienimpään keskiympyrään, olympiarenkailla koristeltuun nänniin.
Sentilleen, aivan kuin lajin mikroskooppisia marginaaleja ja määrämittaisen heiton täydellisyyttä alleviivaten.
”Siinä on... Suomi on olympiafinaalissa curlingin osalta”, Liukkonen julistaa.
Pinerolon curlinghallin katsomossa etikettejä ei muista enää kukaan. Joukkueenjohtaja Olli Rissanen kaulailee tasavallan presidenttiä Tarja Halosta onnellisena kuin joululahjan saanut pikkulapsi.
Jään tasolla uusi kansansuosikki malttaa kuitenkin mielensä.
”Tuulettelu ei kuulu curlingin luonteeseen”, Uusipaavalniemi on painottanut Kalevalle jo aiemmin turnauksen aikana.
Hänen suurin tunnekuohunsa kuvastuu joukkuekaverin kanssa isketyssä ylävitosessa – ja arvoituksellisessa, harvoin nähdyssä hymyssä.
Vaikka curling on joukkuepeli, nousi Suomen maajoukkueen tarina olympiaurheilun sivulauseista pääpuheenaiheeksi ja ilmiöksi kapteeninsa hiljaisen karisman ansiosta.
Torinossa kivien maagista liukua koordinoi perusinsinöörin olemuksella ja sinivalkoisella, kahisevalla tuulipuvun takilla varustettu perheenisä, johon oli helppo samaistua.
39-vuotias Uusipaavalniemi ei herättänyt penkkiurheilijan päässä takautumia epämääräisistä lääkelaukuista tai Hemohes-pusseista. Hän oli luotettava kuin Arvi Lind ja tehokas kuin Teemu Selänne.
Suomen urheiluhistorian kuuluisimman määrämittaisen jälkeen ylisanojen hyökyaallolta ei säästynyt enää kukaan.
”Kun Uusis huutaa, kiviäkin kiinnostaa”, kuului yksi ”uusismeista”, joita pulppusi kansan syvistä riveistä ehtymättömänä virtana.
Kapteenin henkilöhistoria oli hopeatarjotin, jonka tarjontaan media iski hanakasti kiinni. Kisojen aikana selvisi muun muassa, että Uusipaavalniemi on matemaattinen nero, joka ratkaisee Rubikin kuution 25 sekunnissa.
Hehkutuksessa unohtui tärkein.
Se, ettei menestys ollut curlingissakaan pelkkään lahjakkuuteen perustunut pikavoitto. Kaiken takana oli maajoukkueen ydinryhmän vuosikausien tinkimätön harjoittelu ja hämmentävän pikkutarkka pelivälineiden ominaisuuksien opettelu.
”Kivien erojen huomaaminen on olennaista kilvoiteltaessa muiden huipulla pelaavien kanssa. Kivien tunteminen antaa melkoisen etulyöntiaseman.”
Edellinen sitaatti ei ole lainaus Geologian tutkimuslaitoksen raportista, vaan Uusipaavalniemen kirjasta M15 ja curlingin taito.
Torinon olympiaturnaus oli Suomen maajoukkueelle kaikkea muuta kuin pomminvarma määrämittainen suomalaisten suosioon. Uusipaavalniemi uhitteli kiukustuksissaan ennenaikaisella kotimatkalla. Hänen mukaansa Pinerolon hallin jää oli katastrofaalisen huono.
”Meinasin lyödä hanskat naulaan ja lähteä kävelemään. Me räpistelimme siinä, otimme pataan ihan selkeästi Sveitsiltä ja Saksalta.”
Kun jään laatu tiukkasanaisten kehityskeskusteluiden jälkeen parani, myös Suomen kivet löysivät paikkansa.
Runkosarjassa Suomi voitti jopa lajin suurmaan Kanadan, toisen kerran kautta aikojen.
Ottelussa Italiaa vastaan Suomi pelasi pääsystä välieriin. Kapteeni ei hätkähtänyt eikä provosoitunut, vaikka kotikatsomon kannattajat intoutuivat ratkaisuvaiheissa vihellyskonserttiin curlingin kaikkien tapojen vastaisesti.
Voiton ratkettua Uusipaavalniemi väläytti huumorintajuaan.
”Ainoa jännitysmomentti oli toissa päivä iskenyt ripuli. Se on päällä edelleen.”
Kun Suomi hävisi olympiafinaalin Kanadalle, ei kukaan puhunut perisuomalaiseen tapaan pään pettämisestä.
Kyse oli kauneusvirheestä, häivähdyksestä inhimillisyyttä miehessä, joka oli hallinnut kivien liikkeitä mielensä mukaan.
Lopullinen saldo oli kahdeksan voittoa ja kolme tappiota.
”Vähän se (finaali) jäi kaivelemaan. En ole vielä kehdannut kelata pelejä videolta. Tuleekohan koskaan katseltua…”
Vajaassa kahdeksassa vuodessa on muuttunut moni asia. Eduskunnassakin vaikuttaneen Uusipaavalniemen puhelinnumero ei ole enää julkinen.
Vielä Torinon kisojen aikaan häntä ei häirinnyt, että puhelin oli aamuisin täynnä ”saunailloista soitelleiden sontaa”. Nyt numero on salainen, eikä miestä tavoita kuin sähköpostilla.
Kalevan haastattelupyyntöön Uusipaavalniemi ei vastannut.
M15 on oppinut raskaimman kautta, ettei julkisuus vain anna, vaan se myös ottaa. Viime aikoina Uusipaavalniemi on ollut otsikoissa curlinghallinsa synkkien talouslukujen vuoksi.
Curlingin etsikkoaika potentiaalisena kansanurheiluna tuli ja meni. Sotšin olympiajäällä ei nähdä Uusipaavalniemeä, eikä edes Suomen joukkuetta.
”Pahinta mitä Makelle ja curlingille voi tapahtua on, että lajiin leivotaan liikaa hiivaa”, Aamulehden päätoimittaja Jorma Pokkinen maalaili kolumnissaan jo vuonna 2006.
Liikaa hiivaa tai ei, Uusipaavalniemen muistoja ei vie kukaan. Hän sai mittauttaa tasonsa kovimmassa mahdollisessa paikassa ja onnistui tavalla, jota voi itsekin kehua.
”Kyllä siitä (Torinon semifinaalin) heitosta aika lailla legendaarinen tuli. Niin tärkeää paikkaa on aika hankala rakentaa. Se tulee kisoissa, jos on tullakseen.”
Uusipaavalniemi – Suomen olympiajoukkueen vanhin urheilija – romutti yhdellä määrämittaisella myytin suomalaisen urheilijan heikosta paineensietokyvystä.
Se oli hypeä ja hopeaakin kovempi juttu.
Lähteet: Kalevan juttuarkisto sekä M15 ja curlingin taito -kirja.
Uusis ja ne neljä muuta heppua
Suomen curlingmaajoukkueessa oli Torinon kisoissa kapteeni Markku Uusipaavalniemen lisäksi neljä muuta urheilijaa.
Teemu Salo. Ykkösheittäjä. Hallitsi suojaheitot ja määrämittaiset.
Kalle Kiiskinen. Kakkosheittäjä, jolla oli yleispelaajan rooli. Luokanopettajalta odotettiin tarkkoja määrämittaisia ja tehokkaita poistoja.
Wille Mäkelä. Kolmosheittäjä, kapteenin luottomies. ”Kelpuuttaisin ihannejoukkueeseeni, kyllä se niin hyvä jätkä on. Ehdottomasti maailmanluokan pelaaja”, Uusipaavalniemi kehuu. Mäkelä oli Suomen joukkueen valmentaja joulukuun 2013 olympiakarsinnoissa.
Jani Sullanmaa. Torinossa varamies. Kellotti otteluiden aikana kivien liukumisaikoja ja kirjasi kaikki tiedot ylös. ”Pitää olla varma, ettei Markulla ole ratkaisevalla hetkellä väärä kivi käsissään”, Sullanmaa kertoi Kalevalle. Oli Suomen kolmosheittäjä joulukuisissa olympiakarsinnoissa.