Juttu on julkaistu Olympiamuistoja-sarjassa Kalevan urheilusivuilla 9.11.2013.
Vuoden 1992 olympialaiset Albertvillessä muistetaan Toni Niemisestä ja v-tyylistä. Mutta tämä juttu ei kerro päähenkilön tarinaa, vaan pureutuu sivuroolin esittäjään, joka hyppäsi perinteisellä tyylillä. 18-vuotias Mika Laitinen sai tietää joukkueeseen pääsystä vain muutama päivä ennen olympialaisten avajaisia. Vaikka mäkimiehen nimeä ei löytynyt edes olympiakomitean esittelykirjasta, hänestä tuli olympiavoittaja.
Lankapuhelin pirisee maanantaina juuri, kun 18-vuotias lukiolainen Mika Laitinen on ehtinyt koulusta kotiin.
Legendaarinen lajipäällikkö Matti Pulli soittaa.
”Lähdet nyt sitten olympialaisiin”, Pulli ilmoittaa Laitiselle.
Pullin viesti lyö Laitista kuin kalikalla päähän. Toki hän on edellisenä päivänä ottanut SM-hopeaa Lahden suurmäessä, mutta joukkue talven 1992 Albertvillen olympialaisiin on nimetty jo kaksi viikkoa aiemmin.
Toni Nieminen, Ari-Pekka Nikkola, Risto Laakkonen, Vesa Hakala ja Raimo Ylipulli. Viiden mäkimiehen listasta ei löytynyt Laitisen nimeä. Eikä hän ollut sitä odottanutkaan, sillä kuopiolaisen alkukausi oli ollut vaisu.
Ilmoittautumisaika on umpeutunut. Laitinen ei kuitenkaan tiennyt, että valmennusjohto oli pannut hänen orastavan nousukuntonsa merkille ja ilmoittanut kisajärjestäjille varalta myös hänen nimensä.
Laitisen valinta julkistetaan tiistaina, helmikuun 4. päivänä. Siihen mennessä hän on ehtinyt pakata tavaransa ja käydä kääntymässä koulussa. Onpa hän ehtinyt antaa myös lausuntonsa medialle.
”Syy vaisuun alkukauteen on henkisellä puolella. Jotenkin vain yritin haaveilla menestyksestä. Kyllä pääsy olympiajoukkueeseenkin kävi mielessä, mutta en ole hirveän pettynyt, vaikka en päässytkään. Kai minulla on vielä aikaa”, Laitinen sanoo STT:lle.
Aikaa on, mutta totta puhuen tässä on hieman kiire. Keskiviikkona pitäisi olla jo sovittamassa kisa-asuja Helsingissä.
Normaalimäen kilpailu hypätään sunnuntaina.
Tämä on pikahälytys. Olympiakomitean esittelykirja on jo painettu. Siitä löytyy 68 suomalaisurheilijan henkilötiedot.
Vain yhden urheilijan tiedot puuttuvat.
Kuopion klassillisen lukion 18-vuotias opiskelija ei ole äänekkäintä sorttia. Laitinen ei kerro koulussa kenellekään, että hänet on valittu Albertvilleen.
Rehtorilta täytyy tietenkin pyytää lupa, mutta Matti Karhunen on tottunut kyselyihin. Onhan koulun viralliseen suunnitelmaan kirjattu urheilulukio-opetus. Esimerkiksi mäkimies Laitinen on enemmän matkoilla kuin koulussa – parhaimmillaan hotelliöitä tulee 230 vuodessa.
Talviurheilijan poissaolot sijoittuivat juuri lukukausien kohdalle.
Laitisen luokkakaveri Sami Kapanen on tehnyt mukavasti maaleja KalPa:lle, mutta lupaava kiekkoilija ei ole vielä sillä tasolla, että hänestä puhuttaisiin olympiajoukkueen pelaajana. Ylemmällä luokalla opiskeleva alppihiihtäjä Janne Leskinen jää niukasti rannalle olympiakisoista.
Laitinen pakkaa matkalaukkuunsa myös koulukirjansa.
Courchevelin mäet sijaitsevat Le Prazin pienessä alppikylässä 51 kilometriä Albertvillestä etelään.
Laitisen ja Ari-Pekka Nikkolan jakamassa kämpässä on vajaa sisustus, mutta 18-vuotias nuorukainen on innoissaan olympiakylästä. Laitinen on sen verran hoikka poika, ettei kukaan pane pahakseen, vaikka hän mutustelee välillä kämpässään ruisleipää ja HK:n Sinistä.
Nikkola on vasta 22-vuotias, mutta arvostettu arvokisamitalisti. Hän voitti jo neljä vuotta sitten olympiakultaa joukkuemäessä.
Mäkimaajoukkueessa naureskellaan Puijon mafialle, sillä Laitisen ja Nikkolan lisäksi Risto Laakkonen kuuluu Puijon Hiihtoseuraan.
Joukkue on nuori. 1980-luvun sankarit Matti Nykänen, Jari Puikkonen ja kumppanit ovat väistyneet, joten 24-vuotias Laakkonen on ryhmän nestori.
Kuopus on vasta 16-vuotias lahtelaispoika Toni Nieminen.
Eletään mäkihypyn murroskautta. Niemisestä on tullut muutamassa kuukaudessa koko mäkimaailman sensaatio. Hän on vaihtanut kesällä v-tyyliin ja omaksunut sen yhdessä kuukaudessa.
Olympialaisiin hän lähtee Keski-Euroopan mäkiviikon voittajana. Ympärillä alkaa olla teinihuuman merkkejä.
Suurin osa hyppääjistä luottaa edelleen perinteiseen tyyliin. Monet ovat huomanneet, että v-tyylillä voi päästä pitkälle, mutta toisaalta siitä on seurannut tuomareilta vähennyksiä tyylipisteistä. Ruotsalainen Jan Boklöv on räpiköinyt v-tyylillä jo muutaman vuoden ajan, mutta häntä on menestyksestä huolimatta pilkattu haarapääskyksi.
Sitä paitsi uuden tyylin omaksuminen ei ole muille yhtä mutkatonta kuin Niemiselle.
Nikkola on yrittänyt, mutta sen tuloksena hänen hyppynsä on mennyt täysin sekaisin. Tammikuun alussa savolainen on potkinut Predazzossa urheilukassinsa pakettiautoon niin vimmaisesti, että toimittajat ovat kuunnelleet miehen kommentteja korvat tulipunaisina.
”On se yhtä (sensuroitu), että pitää (sensuroitu) yhtäkkiä väkisin (sensuroitu) alkaa harjoitella jotain uutta (sensuroitu) tyyliä. Lehtimiehetkin (sensuroitu) eivät osaa muuta kuin (sensuroitu) puhua jostain (sensuroitu) V-tyylistä”, Nikkola murisee Helsingin Sanomien mukaan ennen kuin rauhoittuu.
Taitaa olla niin, että klassisen tyylin edustajat ovat todella huolissaan olympiamenestyksestään.
Mutta eipäs mennä asioiden edelle. Mika Laitinen hyppää perinteisellä tyylillä – jopa korostetun perinteisellä – mutta hänen hyppynsä kulkee Courchevelin olympiamäessä.
Laitinen leiskauttaa yhden harjoituskierroksen pisimmän hypyn, 88 metriä.
Päävalmentaja Kari Ylianttila huokaisee helpotuksesta. Kenenkään ei tarvitse narista rahojen tuhlaamisesta kisaturistiin, sillä voimaponnistaja Laitinen tottuu Courchevelin pienempään olympiamäkeen alta aikayksikön.
Se ainakin on varma, että hän kuuluu niiden neljän hyppääjän joukkoon, joka edustaa Suomea sunnuntain pikkumäessä.
Vaikka Laitinen on ensimmäistä kertaa Courchevelissa, hänen asenteensa ei muutu: sopii mäki tai ei sovi, siihen ei pysty etukäteen vaikuttamaan.
18-vuotias hyppääjä on ollut parhaimmillaan maailmancupissa sijalla 12. Nyt hypyt kulkevat niin hyvin, että hän uskaltaa pienen tivaamisen jälkeen mainita ääneen jopa mitalimahdollisuudet.
Ei tule mitalia kuopiolaiselle lukiopojalle. Hän hyppää tasalaatuisesti kaksi kertaa 85,5 metriä. Tuloksena on uran paras sijoitus.
Posket hehkuvat innostuksesta, mutta viides sija jää silti kaivelemaan, sillä pronssimitali karkaa vain 3,4 pisteen päähän.
Sen ottaa ihmepoika Nieminen.
Olympiavoittaja Ernst Vettori ja hopeamies Martin Höllwarth leijailevat Niemisen tavoin v-tyylillä. Ja kappas vain, niin tekee omalla vajaalla tavallaan myös kisan nelonen Heinz Kuttin.
Kisan paras klassisella tyylillä hyppäävä on Laitinen. Kymmenen joukossa heitä on vain kolme: esimerkiksi mestarihyppääjä Jens Weissflog jää yhdeksänneksi.
Sellainen tämä murroskausi on.
Räntäsade vesittää torstaina joukkuemäen harjoitukset, eikä hyppääjiä päästetä lainkaan mäkeen.
Suomalaiset mäkikotkat päättävät lähteä kohottomaan yhteishenkeä Meribelin jäähalliin. Miehet tekevät tyhjistä limonadipurkeista ja maasta kaivetusta sorasta helistimet, mutta kannustus ei auta. Yhdysvallat voittaa Leijonat maalein 4–1.
Perjantaina on kuitenkin Leijonien vastapalveluksen vuoro. Teemu Selänne ja kumppanit matkustavat aurinkolasit silmillään mäkimonttuun katsomaan joukkuekilpailua.
Itävalta on ottanut etumatkaa v-tyylin omaksumisessa ja on kilpailun ylivoimainen suosikki. Suomen nelikko Nikkola, Laitinen, Laakkonen ja Nieminen – kolme perinteisen tyylin miestä ja yksi v-tyylin supertähti – kamppailee muista mitaleista.
Kilpailusta meinaa tulla farssi. Uuden tyylin vuoksi hyppyjen pituuserot meinaavat revetä ja tuomarineuvosto on helisemässä. Ensimmäinen kierros joudutaan aloittamaan kolme kertaa uudestaan.
Laitinenkin hyppää kaksi kertaa. Ensin 112,5 metriä ja uusitulla hypyllä 110 metriä. Huonommin käy olympiavoittaja Vettorille, jonka 125,5 metrin mahtihyppy vaihtuu 113,5 metriin.
Itävalta johtaa silti ensimmäisen kierroksen jälkeen, mutta Suomi hengittää niskaan vain pisteen päässä.
Voisiko tämä sittenkin olla Suomen kultapäivä?
Ei siltä näytä. Nikkola, Laitinen ja Laakkonen jäävät selvästi ensimmäisen kierroksen tuloksistaan.
Ennen ankkureita Suomi on 31,9 pistettä Itävaltaa jäljessä, mutta vahvasti hopeassa kiinni. Toki jokainen tietää, että mikä tahansa voi olla mäkihypyssä mahdollista. Joukkuekisassa tuloksiin lasketaan vain kolme parasta hyppyä kierrokselta.
Huonoin tulos pudotetaan pois ja tällä kertaa se kohtalo osuu Laitisen kohdalle molemmilla kierroksilla.
Laitinen – pitkän matematiikan lukija – kyllä osaa laskea tilanteen, kun suomalaiskolmikko tiiraa montun pohjalta ylöspäin mäkitorniin.
Sieltä tulee alas vauhtimäkeä pitkin Toni Nieminen 94,4 kilometrin tuntivauhtia, levittää ponnistuksen jälkeen suksensa v-asentoon ja lentää julmetun pitkälle – 122 metriä täydellisellä alastulolla.
”Suomi ottaa hopeaa tässä kilpailussa”, Yleisradion selostaja Kari Hiltunen hehkuttaa.
Joukkuetoverit ryntäävät onnittelemaan Niemistä. Laitinen juoksee sukset käsissään ja taputtaa Niemistä kypärään.
Sitten tulevat pisteet ja kertovat hämmentävän tiedon.
”Suomi on yllättäen kiinni kultamitalissa”, Hiltunen parkaisee.
Nopea laskutoimitus: Andreas Felderin pitää hypätä noin 110,5 metriä ja Itävalta ottaa kultaa.
Kaikki tapahtuu äkkiä ja jää jotenkin sumun peittoon. Jos Laitinen tulevaisuudessa muistelee hetkeä, hän ei tiedä, onko se vain kuvien kautta opeteltua todellisuuden toisintoa.
Felder hyppää 109,5 metriä. Suomi voittaa olympiakultaa.
Laitisesta tulee olympiavoittaja, vaikka rapiat puolitoista viikkoa sitten hän ei ollut edes lähdössä kisoihin.
Nieminen nostetaan kultatuoliin. Suoja-aidat ryskyvät, kun suomalaiskatsojat mylvivät kuin sonnilauma mäkimonttuun.
Laitinen on hymypoika, mutta välillä hän on se henkilö kuvissa, joka hymyilee hieman varauksellisesti – jos lainkaan.
Nuorukaisen mielessä välähtää, että hänen pisteitään ei laskettu mukaan lopulliseen kultasaldoon.
Päällimmäinen tunne on kuitenkin voitonriemuinen.
Illalla Laitinen soittaa kisakylän kolikkopuhelimesta kotiinsa olympiavoittajana.
”Katsoitteko kisan”, hän aloittaa puhelunsa vaatimattomalla kysymyksellä.
Kaksi viikkoa on mennyt kuin siivillä. Suurmäen kisa sujuu Laitiselta heikommin, mutta Nieminen voittaa olympiakultaa.
Kun mäkimaajoukkue lentää kotimaahan, jokainen tajuaa, että edessä on v-tyylin opetteleminen. Tulevaisuudessa ei voi enää voittaa joukkuekultaa niin, että kolme miestä hyppää perinteisellä tyylillä.
Itse asiassa ilman v-tyyliä ei voi voittaa yhtään mitään.
Kotimaassa alkaa teinihysteria Toni Niemisen ympärillä. Laitinen seuraa tilannetta läheltä, eikä 16-vuotiaan idolin pyöritys aiheuta kateutta.
Sillä hetkellä on mahdotonta nähdä tulevaisuuteen.
On mahdotonta nähdä, että Niemisen uran parhaat hypyt on hypätty. Laitinenkin häipyy takavasemmalle pariksi vuodeksi, kun v-tyylin opetteleminen on hänelle äärimmäisen tuskaista.
Silloin ei käy mielessäkään, että kolme vuotta myöhemmin juuri Mika Laitinen saa Thunder Bayn maailmanmestarijoukkueen suuren sankarin roolin.
Sellaisen, joka nostetaan kultatuoliin.
Mika Laitinen
Syntynyt 5. 3. 1973 Kuopiossa. Asunut koko ikänsä Kuopiossa. Edusti aktiiviaikoinaan Puijon Hiihtoseuraa. Tunnettiin poikkeuksellisen vahvan ponnistuksensa ansiosta Puijon jousijalkana.
Pitää itse merkittävimpänä saavutuksenaan Thunder Bayn vuoden 1995 MM-kisojen joukkuemäen kultaa. Ratkaisi haamuhypyllään Suomelle maailmanmestaruuden.
Lisäksi olympiakultaa Albertvillen joukkuemäestä (1992). MM-joukkuekulta myös Trondheimista (1997). Voitti normaalimäen henkilökohtaisen pronssimitalin Thunder Bayn MM-kisoissa.
Osallistui 144 kertaa maailmancupin osakilpailuihin. Niissä viisi voittoa ja yhteensä 11 sijoitusta kolmen parhaan joukkoon.
Vakavat loukkaantumiset vaikeuttivat uraa. ”Päivääkään en vaihtaisi pois, mutta jälkiviisaana voisin tehdä jotain toisin. Loukkaantumisten vuoksi syntynyt yliyrittämisen kierre olisi pitänyt katkaista esimerkiksi välivuoden avulla.”
Ura loppui vuonna 2000, eikä ole jatkanut mäkihypyn parissa. Työskentelee metalliteollisuuden maahantuontifirmassa aluevastaavana.
