Juttu on julkaistu Kalevan urheilusivujen Olympiamuisto-sarjassa 8.9.2013.
Lumilautailija Heikki Sorsa laski urheilukansan sydämiin Salt Lake Cityn olympialaisissa vuonna 2002. Mitali jäi saamatta, mutta helsinkiläinen säväytti katsojia sekä olemuksellaan että tempuillaan. Tämä on tarina hampurilaisia ahmivan iloisen irokeesipojan olympiamatkasta.
Se on hetken mielijohde. Heikki Matias Sorsa, 19, päättää leikkauttaa itselleen noin kymmenen sentin korkuisen irokeesin. Hän on huomannut huonekaverinsa Markku Kosken kanssa, että Salt Lake Cityn olympiakylässä on tarjolla ilmainen hiustenleikkuu.
Helsinkiläispoika on jo edellisenä kesänä todennut tyylin toimivaksi. Sievissä varttunut Koski tyytyy maalaispojan luonteella hillitympään malliin.
Sorsan uusi hiustyyli ihastuttaa ja ihmetyttää. Valtavalla määrällä hiuslakkaa kohotettu piikkirivi kerää katseita, minne tahansa nuorukainen menee.
Lumilautamaajoukkueen päävalmentaja Kimmo Mustonen pudistelee epäuskoisena päätään, kun Sorsa ilmoittaa päättäväisesti, että hän ei aio pukea kisojen avajaisissa päähänsä Suomen olympiajoukkueen viralliseen kisavaatetukseen kuuluvaa pipoa.
Järkyttynyt Mustonen ei osaa aavistaa, että omalaatuisesta huumoristaan tunnettu Sorsa vain kujeilee hänen kustannuksellaan. Todellisuudessa hän on kysynyt asiaa jo etukäteen olympiajoukkueen johtajalta Heikki Kantolalta ja saanut idealleen vihreää valoa: ”Totta kai se sopii!”
Sorsa on kisojen avajaisissa yksi kuvatuimmista urheilijoista – ellei jopa kuvatuin.
Sorsa ja muut suomalaislaskijat ottavat ilon irti siitä, että lumilautajoukkue on saapunut olympialaisten kisakylään jo kymmenen vuorokautta ennen h-hetkeä – omaa kisapäivää.
Rennonletkeänä sakkina tunnetut lautailijat harjoittelevat päiväsaikaan tulevassa kisakourussa, mutta iltaisin on hauskanpidon vuoro.
Sorsa ja kumppanit pelaavat lautapelejä, käyvät elokuvissa ja konserteissa sekä tutustuvat muiden maiden urheilijoihin.
Yksi ajanviete on kuitenkin ylitse muiden – syöminen. Sorsa ja kannuslainen Risto Mattila lyövät vetoa siitä, kumpi syö reissun aikana enemmän urheilijoille ilmaiseksi tarjottavia McDonald’sin hampurilaisia.
Molemmat herrat asioivat pikaruokapaikan tiskillä vähintään kerran päivässä – useimpina päivinä monta kertaa.
Ei ole ihme, että amerikkalaisen hampurilaisketjun työntekijät tunnistavat jo muutamaa päivää myöhemmin suomalaiset kaverukset ja tietävät heidän tilauksensa etukäteen.
Koittaa kauan odotettu päivä, maanantai 11. helmikuuta 2002. Ilma on mitä mainioin ja paippi loistokunnossa.
Hampurilaiset ja jälkiruoaksi popsitut karkkikilot eivät näy negatiivisesti, kun suomalaiset hyppäävät estradille miesten lumikourussa.
Vuotta aikaisemmin samassa paikassa esiolympialaiset nimiinsä vienyt Sorsa voittaa näytöstyyliin aamun karsinnan ja etenee suoraan finaaliin. Sinne hän saa seurakseen huonekaverinsa Kosken, joka nappaa loppukilpailupaikan toisesta karsinnasta.
Sorsa odottaa malttamattomana illan finaalin alkua. Helsinkiläisen fiilis on hyvä ja luotto omiin taitoihin kova.
Edes alati ympärillä surraavat televisiokamerat ja lehtikuvaajat eivät häiritse edellisenä päivänä 20 vuotta täyttänyttä suomalaista. Hymy pysyy herkeämättä lautatähden huulilla.
Sorsa taituroi loppukilpailussa viimeisenä laskijana. Hän haluaa tarjota yleisölle jotain erikoisempaa, eikä vain tyytyä varmisteluun.
Ensimmäinen finaalilasku sujuu muuten suunnitellusti, mutta viimeinen temppu – suora frontside air – päättyy yllättävään pyllähtämiseen kourun pohjalle.
”Liikaa vauhtia, kouru loppui kesken”, nuorukainen hokee itselleen.
Toisella yrityksellä on pakko onnistua, muuten Suomen olympiahistorian ensimmäinen lumilautamitali jää saamatta.
Vaikka tilanne on kova, Sorsaa ei jännitä. Hänen ja muiden lumilautailijoiden ajatusmaailmassa olympialaiset ovat vain yksi kisa muiden joukossa.
Kotiyleisön riemuksi Yhdysvallat on kiinni kolmoisvoitossa, kun Sorsa valmistautuu toiseen suoritukseensa lähtöportilla. Kisan ennakkosuosikki hymyilee ylhäällä leveästi ja näyttää sormillaan hevimerkkiä televisiokameroille.
Neljä ensimmäistä temppua; näyttävä backside air, tail grabilla kuorrutettu frontside haakon flip, cap 720 ja iso frontside air sujuvat vaivatta.
Näyttää hyvältä.
Viidennen tempun, alley oop 540 melon grabilla, alastulossa Sorsan käsi kuitenkin osuu lumen pintaan.
Vauhti hiipuu, joten viimeinen frontside air jää matalaksi. Myös suunniteltu grabi jää ottamatta.
Sorsa tietää heti, ettei lasku riitä palkintokorokkeelle. Siitä huolimatta hän hymyilee leveästi ja nostaa kätensä ilmaan kiittääkseen yleisöä.
Tuomarien pisteiden odottelu kestää Sorsan mielestä kohtuuttoman kauan. Hän haluaisi jo mennä onnittelemaan amerikkalaisia kavereitaan, eikä seistä yksin sääntöjen vaatimassa kohdassa televisiokameroiden kuvattavana.
Lumilautailijat ovat kuin yhtä suurta perhettä, he osaavat aidosti iloita myös muiden onnistumisista.
Viimein arvostelupisteet pamahtavat ruudulle. Japanilaistuomari antaa Sorsalle 9,6 pistettä. Hän näkee suomalaisen suorituksen kullan arvoisena.
Muiden tuomareiden pistehaitari keikkuu 7,5–7,9:n välillä. Sorsa sijoittuu lopullisessa kunniataulukossa seitsemänneksi, sijan paremmin kuin huonekaverinsa Koski.
Sorsa rientää paiskaamaan ylävitoset mitalikolmikon kanssa. Hänellä on erityiset terveiset valmiina hopeamitalisti Danny Kassille.
”Onnea, pääset median pyöritykseen! Minä lähden nyt juhlimaan!”
Suunnitelma ei onnistu täydellisesti. Suomalaiset lehtimiehet ja kansainvälinen media janoavat irokeesipojan kommentteja.
”En ole lainkaan katkera. Yritin parhaani, mutta tällä kertaa en onnistunut.”
”Tämä oli erittäin hieno kokemus kaikin puolin. Olen etuoikeutettu, kun pääsin kokemaan tällaisen ilmapiirin ja tapaamaan muita urheilijoita”, Sorsa muotoilee median edessä.
Puhe kääntyy myös McDonald’siin: ”44 hampurilaista tuli syötyä.”
Sorsa saa yhteydenoton McDonald’sista kisojen päätyttyä. Hampurilaisketju tarjoaa sponsorisopimusta.
Sopimuksen ehdoista päästään yhteisymmärrykseen, ja muutaman kuukauden kuluttua hampurilaisketjun listoille ilmestyy Sorsan kuvalla markkinoitava Macsetti-ateria, joka pitää sisällään kaksi juustohampurilaista, ranskalaiset ja juoman.
McDonald’s ei ole ainoa, joka haluaa osansa Sorsasta. Kotimaiset lehdet ja television talk show’t kinuavat haastatteluja toinen toisensa perään.
Sorsa yrittää palvella mediaa parhaansa mukaan, vaikka hän on pohjimmiltaan ujo nuori mies. Hän ymmärtää, että suomalaiset haluavat tietää enemmän uudesta suosikkiurheilijastaan.
Lämpimintä olympiamuistoaan Sorsa ei paljasta kuitenkaan yhdessäkään haastattelussa.
”Presidentti Tarja Halonen tuli luokseni kisakylässä. Hän hääti turvamiehensä kauemmaksi, ja joimme kahvit kahdestaan puistonpenkillä mukavia jutustellen.”
”Tarja on superrento muija”, Sorsa sanoo nyt, 31-vuotiaana.
------
Perheenisä odottaa ensilunta aina yhtä palavasti
Heikki Sorsa on helppo tunnistaa Helsingin ihmisvilskeen keskeltä, vaikka irokeesi on vaihtunut muutaman millin mittaiseen sänkitukkaan. Lumilautailija hymyilee yhä yhtä aurinkoisesti kuin reilut 11 vuotta sitten Salt Lake Cityn olympiarinteessä.
Ja mikäs on miehen hymyillessä, kun elämä on mallillaan.
Sorsan elämään kuuluu tätä nykyä pelkästään hyvää. Hän on omien sanojensa mukaan saanut kaiken sen, mistä nuorempana unelmoi.
”Menin kaksi vuotta sitten syksyllä naimisiin maailman ihanimman naisen kanssa ja meillä täydellinen tytär.”
”Perheen lisäksi minulla on myös hyvä koti, koska rakensimme vastikään oman talon Espooseen. Ajattelin aikoinaan, että en muuttaisi koskaan Helsingistä pois, mutta näin vain ihmisen mieli muuttuu.”
31-vuotias Sorsa laskee yhä tosissaan. Lumilautailu on hänelle paitsi rakas harrastus, niin myös ammatti, joka tuo leivän perheen pöytään.
Kisojen osallistujaluettelosta Sorsan nimeä on kuitenkin turha etsiä. Mies on keskittynyt viime vuosien aikana pelkästään kuvaamiseen yhdessä ystäviensä Eero Ettalan ja Lauri Heiskarin kanssa.
”Tämä on sitä, mitä haluan tehdä. Lumilautailu on siistiä juuri sen takia, että pystyy ylittämään itsensä ja tekemään vähän kaikkea.”
”Ehkä minusta on kasvanut jollain mittapuulla aikuinen, sillä suunnittelen kaikki matkat nykyisin perheen ehdoilla.
Nuorempana reissuni tuppasivat venymään ja matkakohde vaihtui usein lennosta”, Sorsa sanoo.
Lautailija osaa olla kiitollinen kaikesta siitä, mitä laji on hänelle antanut.
”Laskureissut ympäri maailmaa ovat kasvattaneet minua. Olen oppinut arvostamaan eri asioita ja eri kulttuureita. Osaan arvostaa myös kotoista Suomea nyt aivan eri tavalla.”
Yhtä asiaa kertyneet kokemukset ja ikävuodet eivät ole muuttaneet. Mies odottaa edelleen joka syksy ensilumen tuloa lapsen innolla.
Laudan päälle on päästävä mahdollisimman nopeasti.
Heikki Matias Sorsa on syntynyt 10. helmikuuta 1982 Helsingissä.
Asuu Laura-vaimonsa, Ada-tyttärensä (1,7 vuotta) ja Ruuti-koiransa (4 vuotta) kanssa Espoossa.
Lumilautailee edelleen ammatikseen. Keskittynyt viime vuosien ajan kuvaamiseen ja jättänyt kisaamisen käytännössä kokonaan pois.
Harrastukset: surffaus, golf, skeittaus ja frisbeegolf. Nauttii suunnattomasti myös ulkona liikkumisesta ja vetouistelusta soutuveneellä.