Oululaiskirjailija Ari Paulowin rikosromaani Kuolonkeinu ja sitä edeltänyt Viidakkojuoksu vilisevät tuttuja nimiä ja paikkoja, mutta yksityisetsivä Jesse Hackmanin omistamaa Pub Liverpoolia ei tarkoista kuvauksista huolimatta löydy.
Sen sijaan noilla samoilla kulmilla sijaitsee Bar & Café Heinäpään Oluttupa, jonka tiskin takana häärii silloin tällöin kovasti Hackmanin serkkupoikaa Arttu Palovaaraa muistuttava hahmo, Paulow itse.
Vaikka dekkarit perustuvat oikeasti tapahtuneisiin rikoksiin, ovat niiden henkilöhahmot enemmän tai vähemmän Paulowin omasta päästä. Hän myöntääkin tarkkailevansa Heinäpään Oluttuvan asiakkaita kirjailijan silmin.
"Henkilöt ovat konkreettisia monessakin mielessä. Sijoitan tarinaan oikeita ihmisiä omilla nimillään tai sitten pikkuisen muutetuilla nimillä, kuitenkin ihan tunnistettavasti. Joskus saatan ottaa kirjoittamisen helpottamiseksi jonkun ihmisen olemuksen ja puhetyylin", Paulow kertoo.
Kirjojen henkilögallerian värittämiseen Oluttuvan asiakaskunta onkin otollista maaperää, sillä kävijöitä on laidasta laitaan.
Vakioasiakkaiden lisäksi perjantai- ja lauantai-iltaisin paikalla piipahtaa kaupunkia kohti siirtyviä seurueita, ja lauantai- ja sunnuntaipäivisin tupa täyttyy tienoon loiventelijoista.
Sunnuntaisin seuraan liittyvät vapaansa aloittavat ravintolatyöntekijät ja taksikuskit. Vuorotyöläisten vuoro on viikolla päiväsaikaan.
Heinäpääläisten keskuudessa Oluttupa tunnetaan kaupunginosan rauhallisempana kuppilana. Vaikka hintataso on edullinen, henkilökunta noudattaa ovella tiukkaa linjaa.
Kun Paulow ei ole tiskin takana, hän siemailee tietysti samoja juomia kuin Hackmankin. Ei siis ihme, että Heinäpään Oluttuvan valikoimissa on 18 erilaista olutta ja samanmoinen valikoima viskejä. Vaihtoehtoja löytyy toki siideristä kahviin ja kirkkaisiin. Tapahtumailtoina on tarjolla myös purtavaa.
Pubin musiikkitarjonta on kaksijakoinen. Kolikoilla toimivan jukeboxin tarjontaan Paulow ei ole yrittänytkään vaikuttaa, mutta tuvalla on myös oma parinsadan kiekon kokoelma musiikkia, joka maistuu sekä isännälle että asiakkaille. Beatlesin, CCR:n, Dean Martinin, Baddingin ja muiden klassikoiden ohella eniten soittoaikaa saa melkein paikan housebandiksi luettava Austin Mailer.
"Baaritiskin takana Arttu Palovaara tavasi iltapäivälehteä ja ahmi kanapastaa suuresta tupperware-astiasta. Arttua vastapäätä keikkui freelance-arkkitehti Martti 'Tyy' Tyylikäinen iänikuiset Harry Potter -rillit silmillään. Kiukkuiselta kuulostavan pellavapään edessä oli iso tuoppi ja päivän lehti."
Bar & Café Heinäpään
Oluttupa (Isokatu 77).
Avoinna joka päivä kello 9-02.