Oletko vielä siellä?
Katsoin väsyneitä silmiä ja kuivuneita suunpieliä.
Et vastannut, mutta tiesin, olethan sinä.
Pitkään aikaan et ollut pystynyt sanoja tuottamaan.
Pitkään aikaan et ollut tässä maailmassa, vaan syvällä omassasi.
Se alkoi kömpelöistä unohduksista. ”Vanhuuden piikkiin” oli helppo laittaa.
Pian käytöksesi muuttui. Olit äkkipikainen ja arvaamaton.
Näit ympärilläsi asioita, joita muut eivät nähneet.
Silitit olematonta pupua ruokapöydässä ja tv-sarjojen hahmot elivät sinulle olohuoneessa vielä television sulkemisen jälkeenkin.
Autoa osasit kyllä ajaa vanhana ammattikuskina, mutta pian soitit olevasi hukassa.
Tutut tiet olivat yhtäkkiä täysin tuntemattomia ja veivät vain kauemmaksi kotoa.
Me olimme hädissämme, sinusta ja muista tienkäyttäjistä.
Ennen kaikkea olimme hädissämme todellisuudesta – aloit lipua pois luotamme.
Lewyn kappale -tauti, tuo etenevä ja parantumaton muistisairaus saatteli lopulta läheiseni ikiuneen.
Viimeisen kerran kun näimme, soitin hänelle musiikkia.
Niitä kappaleita, joita hän oli vielä vuosi sitten soittanut ”vanhasta muistista”.
Hän ei enää juuri puhunut, mutta oikeat sävelet piirtyivät haitarin näppäimille selkärangasta.
Käsittämätöntä!
Sairaalavuoteella hän räpäytti silmiään kuin merkiksi nauttivansa.
Siellä hän oli, pysähtyneen katseensa takana omassa maailmassaan.
Sitä surun kyynelien keskellä kokemaani iloa en unohda (toivottavasti) ikinä.
Suomessa on noin 200 000 muistisairasta ja määrä kasvaa noin 10 prosentin vuosivauhdilla.
Satoja tuhansia tarinoita ja kokemuksia muistisairaan vierellä, ilon ja surun hetkillä.
Omaisille sairaus on raskain – tekee kipeää seurata rakkaan siirtymistä omaan maailmaansa, vieraantuen itsestään ja unohtaen läheisensä.
Mutta rakkautta ja kosketusta he yhä kaipaavat, lämmön ja turvan tunnetta.
Sinulle omainen toivon uskallusta kohdata, ymmärrystä auttaa ja voimia seistä vierellä.
Tällä viikolla vietetään valtakunnallista Muistiviikkoa.