Teininä se tuntui houkuttelevalta.
Päästä oikeille festareille, olla viikonloppu pois kotoa ja kuulua festivaalikansaan.
Siinä, missä festarit aiemmin olivat itsenäistymiskapinaa mutaliejuisilla leirintäalueilla telttaillen, nyt entiset nuoret käyvät festivaaleilla viihtymässä omien teini-ikäisten lastensa kanssa.
Kapina on kaikonnut.
Moni muukin asia ”rockeissa” ja ”popeissa” on muuttunut.
Musiikkistarojen lisäksi festareille lähdetään katsomaan esimerkiksi tubettajien ja kirjailijoiden esiintymisiä.
Makkaraperunoiden tilalta kojuissa myydään mitä hienoimpia ravintola-annoksia ja luomua lähiruokaa.
Aikuistuneet festarikävijät eivät tyydy kädenlämpöisiin oluttuoppeihin, vaan seurustelevat tapahtuma-alueille kyhätyissä viini- ja samppanjabaareissa.
Sadetakkien ja kumisaappaiden sijasta juhlijoilla näkyy yllään viimeisen päälle hiottuja asukokonaisuuksia. Festareita voi pitää jo lähestulkoon kokoontumisajoina trenditietoisille tyyliniekoille.
Telttailu alkaa olla enää vain kovimpien luiden hommaa. Urbaani ihminen sujahtaa festaripäivän päätteeksi mieluummin hotellilakanoiden huomaan kuin makuupussin mutkaan.
Vaikka sisäsiistiytymistä on tapahtunut, vinossa nököttävät bajamajat sentään kuuluvat vielä kaupunkifestarienkin varustukseen.
Sisäsiistiytymisen ja kaupungistumisen lisäksi kyse taitaa olla suurelta osin myös makujen eriytymisestä.
Yhtenäinen festarikulttuuri on vaihtunut yksilöllisiin valintoihin.
Festivaalilippujen ostaminen on kuin mitä tahansa muutakin kuluttamista, jolla ilmennetään omaa persoonaa ja makua.
Nuoriso on tilastojen valossa kiltistynyt, eikä festareille mielivien tarvitsee enää lähteä kapinaretkille kauas kotoa.
Niin teini-ikäiset kuin varttuneet oululaiset voivat pähkäillä, mikä kotikaupungin festivaaleista sopisi parhaiten omaan imagoon: räppifestari, vaihtoehtofestari, jazzfestari vai metallifestari – vain muutamia mainitakseni.