Soiden laajamittainen ojittaminen etenkin 1960- ja 1970-luvuilla on kasvattanut suometsien puuvarantoa merkittävästi. Samalla turpeen kuivattaminen on nopeuttanut sen maatumista ja lisännyt maaperästä vapautuvia ilmastopäästöjä. Ilmaston lämpeneminen on kiihdyttänyt turpeen hajoamista ja kasvattanut ojitettujen turvemaiden maaperäpäästöjä entisestään. Vapautunut hiilidioksidi poistuu ilmakehästä hyvin hitaasti luonnollisten prosessien kautta.
Mikä ratkaisuksi suometsissä? Kohteilla, joissa pohjaveden pinta on syvällä, voidaan esimerkiksi veden virtausta hidastavilla rakenteilla nostaa pohjaveden pintaa tavoiteltavaan 30–40 senttimetrin tasoon turpeen pinnasta. Näin voidaan hidastaa turpeen hajoamista ja samalla säilyttää riittävä kuivavara puuston kasvatukselle. Veden pidättäminen valuma-alueella auttaa myös varautumaan aiempaa tehokkaammin ilmastonmuutoksen tuomiin haasteisiin, kuten kuivuusjaksoihin ja tulvariskeihin.
Entä soiden ennallistaminen? Luonnontilaiset suot pidättävät vesiä, tasapainottavat vesien virtaamia sekä ylläpitävät monimuotoista suoluontoa. Lisäksi ne ovat pitkällä aikavälillä kerryttäneet turpeeseen suuren hiilivaraston, eli niiden maaperä on toiminut hiilidioksidinieluna. Ilmastonmuutoksen hillinnässä olennaista on välttää uusia päästöjä sekä sitoa hiiltä pitkäaikaisiin varastoihin. Ennallistamisessa tavoitteena on palauttaa ojituksen muuttamaa vesitaloutta ja suoluontoa lähemmäksi luonnontilaa.
Soita ennallistettaessa tyypillisesti puustoa poistetaan ja ojia tukitaan, jolloin pohjaveden pinta nousee. Märissä ja hapettomissa oloissa muodostuu metaania, joka on hiilidioksidia voimakkaampi, mutta samalla lyhytikäisempi kasvihuonekaasu. Siksi ennallistamisen ilmastovaikutukset riippuvat tarkastelun aikajänteestä ja kohteesta. Soita ennallistettaessa ilmastohyötyjä voidaan saavuttaa pitkällä aikavälillä.
On hyvä huomioida, että soiden ennallistamisella voi olla useita tavoitteita. Usein kyse on monimuotoisuuden lisäämisestä. Sopivilla kohteilla ja oikeilla toimenpiteillä voidaan saavuttaa samanaikaisesti hyötyjä myös vesistöille ja ilmastolle.
Myös mittakaava on syytä muistaa. Suomessa on noin 4,6 miljoonaa hehtaaria ojitettuja suometsiä, kun ennallistettuja soita on noin 60 000 hehtaaria. Monet ojitetut suometsät ovat muuttuneet turvekankaiksi, joissa puuntuotanto on hyvällä tasolla, eikä ennallistaminen ole niissä ensisijainen ratkaisu.
Suomessa arvioidaan kuitenkin olevan 0,5–1,0 miljoonaa hehtaaria metsänkasvatuksen näkökulmasta heikkotuottoisia ojitusalueita. Osa niistä on ravinteikkaita mutta ravinnesuhteiltaan epätasapainoisia, ja ne voivat olla hyviä ennallistamiskohteita ilmaston ja etenkin monimuotoisuuden näkökulmasta.
Yhtä ratkaisua kaikille ojitetuille suometsille ei siis ole. Olennaista on tunnistaa kohteen ominaisuudet ja maanomistajan tavoitteet sekä valita niiden perusteella tarkoituksenmukaiset ratkaisut.
Juha Tuononen
ilmastoasiantuntija, Suomen metsäkeskus