Raiskauksen uhri saa oikeutta, jos sattuu asumaan oikeassa paikassa.
Tähän johtopäätökseen on helppo tulla, kun tarkastelee Helsingin Sanomien (25.5.) tekemää selvitystä käräjäoikeuksien antamista raiskaustuomioista.
HS tutki 379 raiskausrikoksesta syytetyn tapausta. Jo hylkäysmäärissä on valtavat erot. Rovaniemen hovioikeuspiirissä, johon Oulukin kuuluu, hylkäysprosentti oli kaikkein suurin. Syytteistä hylättiin 62 prosenttia, kun esimerkiksi Vaasan hovioikeuspiirissä hylkyprosentti oli 29.
Itä-Suomea on totuttu pitämään löperönä raiskausrikosten suhteen, mutta sielläkin hylkäysprosentti oli pohjoista pienempi, 43 prosenttia.
Kärjistäen voi siis sanoa, että raiskauksen uhri saa todennäköisemmin oikeutta Vaasassa tai Helsingissä kuin Oulussa tai Rovaniemellä. Näin ei saisi olla, sillä laki on sama kaikkialla.
HS:n selvityksen perusteella näyttää siltä, että hylkäysprosentilla on yhteys tuomioistuimen kokoon. Mitä pienempi käräjäoikeus, sitä enemmän hylkyjä. Oulu on poikkeus. Maan kuudenneksi suurimman käräjäoikeuden hylkäysprosentti maan korkeimpia.
Yleisesti rikossyytteistä hylätään alle seitsemän prosenttia. Raiskausrikossyytteistä hylätään keskimäärin 41 prosenttia. Jokin yhtälössä ei täsmää.
Raiskausrikoksessa on usein sana sanaa vastaan -tilanteesta. Syyte voidaan päätyä hylkäämään riittävän näytön puutteessa. Pelkästään se ei riitä selittämään ilmiötä.
Rangaistuskäytäntö on raiskausten suhteen muuttunut ankarampaan suuntaan. Suunta on ollut oikea.
Vuonna 2011 laki muuttui siten, että nukkuvan, tajuttoman tai päihtyneen raiskaaminen on raiskaus eikä seksuaalinen hyväksikäyttö, josta selvisi sakoilla.
Raiskauksesta voidaan lain mukaan tuomita 1–6 vuotta vankeutta, törkeänä tehdystä teosta 2–10 vuotta. Tuomioiden keskipituus on kuitenkin varsin vaatimaton: raiskauksesta tuomittiin viime vuonna keskimäärin yksi vuosi ja kymmenen kuukautta vankeutta.
Rovaniemen hovioikeuspiiri erottuu joukosta, eikä lainkaan edukseen. Raiskaaja selviää näillä selkosilla syytteettä muuta maata useammin tai jos tuomio tulee, se on lyhyempi kuin olisi ollut esimerkiksi Helsingissä. Tuomio on muuta maata useammin ehdollinen.
Tuomioiden lepsuus heijastaa yhteiskunnan asenteita naisiin kohdistuvaa väkivaltaa kohtaan. Tilastokeskuksen mukaan puolet nuorista naisista kertoo joutuneensa seksuaaliväkivallan uhriksi, ja joka kolmas nainen on kokenut parisuhteessaan väkivaltaa.
Suostumus lisättiin seksuaalirikossääntöihin vasta viime vuoden alusta.
Väkivaltaa tai sillä uhkaamista ei enää vaadita, jotta raiskaus katsottaisiin raiskaukseksi. Silti uhrit kokevat liian usein olevansa arvostelun kohteena.
Uhri ei koskaan ole vastuussa toisen ihmisen väkivallanteosta. Raiskaus on raiskaus, eikä muuksi muutu, vaikka uhri olisi flirttaillut, mennyt vapaaehtoisesti tekijän kotiin, nukkunut hänen kanssaan samassa sängyssä tai harrastanut aiemmin seksiä hänen kanssaan.
Oikeustapauksissa näitä seikkoja on pidetty perusteina syytteiden hylkäämiseen, mikä ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan osoittaa raiskausmyyttien edelleen elävän ja voivan hyvin. Raiskausmyyttejä ovat esimerkiksi käsitykset siitä, miten uhrin pitäisi raiskaustilanteessa tai sen jälkeen toimia.
Raiskausmyyttejä edustaa myös se Kalevan toimitukseen tullut tekstiviesti, jossa kehotettiin vanhempia huolehtimaan tyttöjen pukeutumisesta, jotta nämä eivät joutuisi raiskauksen uhreiksi.
Uhrin syyllistäminen ilmentää joko täydellistä tietämättömyyttä tai silkkaa naisvihaa. Moinen ajattelu on loukkaavaa myös miehiä kohtaan. Ikään kuin miehet eivät kykenisi hillitsemään seksuaalisia halujaan. Kykenevät kyllä, jos tahtovat.
Ei tarkoittaa aina ei. Tätä viestiä soisi myös oikeuslaitoksen tukevan koko maassa.