Kari U. Katajan (Kaleva 24.10./Lukijalta) pohdiskelu on tuttua monelle lukijalle. Niinpä kokonaisuutta miettiessä näyttäisi kaiken uskonnollisuuden keskellä olevan havainto, jossa ihmiskunnan "perimään" kuuluisi jonkinlainen välttämättömyys turvautua ihmistä suurempaan olentoon tai voimaan, joka antaisi edes tyydyttäviä vastauksia elämää suurempiin kysymyksiin. Kysymys Jumalasta lienee ehkä kaikkein tärkein tällainen kysymys.
Uskontojen moninaisuus ja erilaiset ilmenemismuodot hämmentävät ja sekoittavat järjellisen ihmisen ajattelua ja kokemusmaailmaa. Lisäksi tämän hetken tiedon ja uskonnollisten väittämien yhteensovittaminen tuo haasteita nykyihmiselle. Seurauksena joidenkin kohdalla on jumaluuden ja Jumalan hylkääminen omasta elämästä. Näin ei kuitenkaan tarvitsisi käydä!
Kristillinen usko poikkeaa muista siinä, että ihminen ei lähesty Jumalaa, vaan Jumala lähestyy ihmistä! Uskonnollisuudet ja uskomukset kertovat ihmisen eksymisestä ja yrityksestä löytää takaisin siinä kuitenkaan onnistumatta.
Jumalan lähestymisestä kertoo lainaus apostoli Johannekselta: "Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta. (Joh.1:14)
On harmi ja todella surullista, että liian monilla on traumaattisia kokemuksia kristillisen uskon opettamisesta. Näin ei tietenkään saisi käydä.
Toisaalta uskoon sisältyy aina myös todellisuus Jumalan pyhyydestä, jota meidän on vaikea ottaa vastaan. Ahdas portti on ahdas! Ennen uskoon tuloani Jumalan piti paljastaa minut varkaaksi. Olin siis ahtaalla portilla. Kun myönsin Jumalan olevan oikeassa, samalla hetkellä, silmänräpäyksessä, tulin uskoon! Seuraavana päivän kerroin työnantajalleni luvattomista tavaroiden käytöistä. Tärkeintä kuitenkin oli se, että Raamatusta tuli totta, Jumalasta tuli totta ja Jeesuksesta tuli totta. Jumalasta tuli oikeasti Jumala!
Martti Heinonen
eläkkeellä, pastori, Haukipudas