Obama: Yh­dys­val­to­jen tie­dus­te­lun oltava avoi­mem­paa

Washingtonissa puhunut USA:n presidentti Barack Obama vaatii maan tiedusteluun lisää avoimuutta. Hän haluaa muun muassa lisätä riippumatonta valvontaa.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama lupaa, että maan tiedustelutoiminnan valvontaa ja avoimutta lisätään.

Hän vakuutti perjantai-iltana pitämässään tiedotustilaisuudessa, että amerikkalaisten ja liittolaisten huolet Yhdysvaltain vakoilusta on otettu tosissaan. Hän sanoi, että meneillään on laajoja uudistuksia ja perusteilla on muun muassa ulkopuolinen asiantuntijakomitea.

"Hallinto ei ole kiinnostunut tavallisten kansalaisten vakoilusta", vakuutti Obama.

Obaman mukaan välit Venäjän presidentti Vladimir Putiniin eivät ole huonot. Hän muistutti, että maiden välillä on ollut jännitteitä Neuvostoliiton romahtamisesta lähtien ja että nyt on syytä pitää taukoa neuvotteluissa ja katsoa, missä tilassa maiden suhteet ovat.

Presidentti painotti myös, että Snowden-jupakka oli Putinin kanssa sovitun tapaamisen peruttamisen ainoa syy. Venäjällä ensi vuonna pidettäviä olympialaisia ei aiota boikotoida.

Obaman mukaan tietovuotaja Edward Snowden ei ole isänmaallinen, ja että hänen tulisi palata Yhdysvaltoihin oikeudenkäyntiin.

Obaman on määrä aloittaa yhdeksänpäiväinen kesälomansa lauantaina.