
Moni pitkään perhevapaalla ollut vanhempi tarvitsisi tukea työelämään paluuseen kotona vietetyn ajan jälkeen. Tähän mennessä tuen saaminen ei ole ollut yksinkertaista, sillä perhevapaalla olevien urasuunnittelu ei ole keskitetysti minkään toimijan vastuulla.
Perhevapailla oleva vanhempi ei ole TE-toimiston asiakas eikä siksi oikeutettu samoihin palveluihin kuin työtön työnhakija. Toisaalta vanhemman työelämän asiat eivät ole esillä myöskään neuvolakäynneillä. Tukitoimissa on myös alueellista vaihtelua.
Nyt kotona oleville vanhemmille halutaan tarjota apua uuden, Perhevapailta työelämään -hankkeen avulla. Työ- ja elinkeinoministeriön rahoittamassa hankkeessa perhevapailla oleville ja epävarmuutta työhön paluusta kokeville tarjotaan räätälöityä ura- ja työelämävalmennusta.
Yksi hankkeen avulla kokonaan uudenlaisien työtehtävien pariin siirtynyt on oululainen viiden lapsen äiti Tanja Huttu, jonka kuopus on nyt puolen vuoden ikäinen. Kotona vauvan kanssa ollessaan Huttu huomasi miettivänsä, millaisiin tehtäviin hän haluaisi perhevapaalta palata. Takana oli jo pitkä työura muun muassa kaupallisella ja palvelualalla.
– Olen tehnyt monipuolisesti erilaisia töitä muun muassa myynnin, markkinoinnin ja henkilöstöhallinnon tehtävissä, myös esimiestehtävissä.