"Kriittinen ajattelu, tiedonhankintaan perehtyminen, sosiaalisten suhteiden luominen." Heidi Aisala luettelee helposti joukon hyödyllisiä oppeja ja asioita, jotka jatko-opiskelu tuo tullessaan.
Väitöskirjan tekeminen on siis paljon muutakin kuin tutkijankammiossa istumista ja muodollisten tieteellisten artikkeleiden kirjoittamista -- vaikka on se sitäkin.
Oulun yliopiston biologian laitoksella, perinnöllisyystieteen alalla juuri väitöskirjaprojektin aloittanut Aisala on tyytyväinen valintaansa. Hän jatkaa saman aiheen parissa, mistä gradukin syntyi ja rahoitus on kunnossa useammaksi vuodeksi.
Aisala aloitti yliopisto-opinnot biokemian koulutusohjelmassa, mutta vaihtoi toisena opiskeluvuotenaan biologiaan. Biokemia säilyi kuitenkin mukana vahvasti, ja siltä alalta on taskussa kandidaatin paperit.
"Kahden oppiaineen opiskelusta rinnakkain oli tosi paljon hyötyä", Aisala kiittelee. Biologia on tieteenala, jossa tarvitaan Aisalan mukaan myös muun muassa matematiikkaa, kemiaa ja fysiikkaakin. Biokemian osuus korostuu erityisesti perinnöllisyystieteessä ja fysiologiassa.
"Ennen opintojen aloittamista ei vielä ymmärtänytkään, kuinka laaja-alaista biologia voi olla", Aisala kertoo. Hän korostaa myös kielitaidon tärkeyttä. Kansainvälistä yhteistyötä on luonnontieteissä nykyään paljon ja alan julkaisut ovat englanniksi.
"Oulussa biologialla ja biokemialla useimmissa tutkimusryhmissä on myös ulkomaalaisia jäseniä, joko vierailulla tai vakinaisina. Kansainvälinen yhteistyö ei siis tarkoita pelkästään yhteyksiä ulkomailla oleviin tutkimusryhmiin", Aisala lisää.
Luovan monitieteisyyden esimerkistä käy vaikkapa Helsingin yliopistossa toimiva metapopulaatiobiologian tutkimusryhmä, jossa on mukana perinteisemmän ekologian lisäksi muun muassa molekyylibiologian, matematiikan ja tietojenkäsittelytieteen osaajia. Ryhmä toimii Suomen Akatemian huippuyksikkönä jo toista viisivuotiskautta.
Luonnontieteellisessä tiedekunnassa jatko-opinnot ovat paljon luontevampi ja yleisempi vaihtoehto kuin monessa muussa tiedekunnassa. Aisalalle tutkijan ura tuntui omimmalta vaihtoehdolta perusopintojen jälkeen.
Valintaan vaikutti se, että väitöskirja ei ollut askel tuntemattomaan. "Olen kiitollinen siitä, että jo opiskeluaikana pääsin tutkimusryhmään ja näkemään tutkijan työtä", Aisala sanoo.
Parhaimmillaan jatko-opiskelu on opintojen saumatonta jatkumista perustutkinnon jälkeen, opinnäytehän se väitöskirjakin on. Aisala pitää toimivina myös tutkijakouluja, joissa uuden tiedon omaksuminen ja jakaminen on tehokasta.
Monien mielessä biologian opiskelijan stereotyyppi on kumisaappaat jalassa kulkeva tyyppi, jonka katse etsii joko lintuja taivaalta tai kasveja maantienojista. "Biologia ei ole pelkkää maastossa möyrimistä", Aisala huomauttaa.
Maastotöissä viihtyviä biologejakin toki riittää, mutta entistä useammin tutkimusta tehdään laboratoriossa tai tietokoneella. Kaikilla luonnontieteilijöillä ei myöskään ole omaan alaan liittyvää vankkaa harrastustaustaa, vaikka tämäkin on tavallinen uskomus. Aisala ei pidä aiempaa kokemusta tulevalta opiskelualalta välttämättömänä, vaikka näkeekin että se voi olla eduksi ja motivoivaa.
"Lukiossa kannattaisi opiskella mahdollisimman monipuolisesti kaikkea mahdollista", Aisala neuvoo.
Kaleva kertoo yliopiston toiminnasta syksyn aikana.