Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu,
kesäyön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
Eino Leino kirjoittaa kuulussa runossaan näin:
Leino kutsuu ruisrääkän alkuvoimaista soidinhuutoa lauluksi. Realistisemmin rääkän huutoa kuvasi Larin-Kyösti, joka vertasi rääkän huutoa kellon vetämiseen. Lauri Pohjanpään runossa ruisrääkkä kaikertaa lahden takaa.
Moni on kuullut ruisrääkän, mutta harva on päässyt näkemään tämän räksänkokoisen linnun. Vain ääritilanteessa lintu nousee siivilleen, lentää lyhyen matkan ja putoaa takaisin peltoon. Ei rääkkä silti huono lentäjä ole, sillä se talvehtii Afrikassa.
Ruispellossa narisevaa satolintua on pidetty hyvän sadon enteenä. Laihialla rääkän onnea tuovaan voimaan uskottiin jopa siinä määrin, että saatettiin sanoa: "Ryypätään vaan pojat, rääkkä on rukiissa".
Sortavalan seudulla rääkän huuto tulkittiin kehotuksena odottaa kärsivällisesti uutta satoa: "Kärsi, kärsi, köyhä mies, kohta uutinen joutuu." Tästä lintu lienee saanut nimen kärsittäjä.
Huonoon peltoon rääkkä ei asettunut. Loimaalla tiedettiin niinkin paljon, että rääkkä pakeni pellosta, jonka nuoriso on pilannut parittelemalla. Jos uskomus pitää kutinsa, nuorison pilaamia peltoja on ollut eniten 1900-luvun puolivälissä. Tuolloin ruisrääkkä miltei katosi maastamme.
Nykyisin ruisrääkkää taas kuulee. Monen poikueen kohtaloksi koituu kuitenkin niittokone. Rääkkäkuolemia voi vähentää aloittamalla pellon niiton keskeltä. Tällä tavoin poikaset pääsevät ojaan suojaan.