
Suomalaiseen mieshiihtoon on kehittymässä tuleviksi vuosiksi kova kilpailuasetelma terävimmän huipun tuntumaan.
Terävin huippu tottelee nimeä Iivo Niskanen. Hänen vanavedessään tulevat turvallisen välimatkan päässä muut maajoukkueen jäsenet, mutta tämä porukka saa lähiaikoina nuoria kirittäjiä.
– Tietysti yksilötasolla löytyy myös vastoinkäymisiä, mutta isossa kuvassa nuorten maajoukkueet onnistuivat hyvin tällä kaudella, vaikka nuorten sarjoihin ei maksimoida tuloskuntoa. Kaikki tähtää siihen, että tärkeimmät kisat ovat tulossa vasta vuosien päästä, nuorten maajoukkuevalmentaja Ville Maunuksela kertoo.
Lumien sulaessa maajoukkuevalmentajat ja Hiihtoliiton johto joutuvat tosissaan pohtimaan, pitäisikö miesten A-maajoukkueen yhteyteen perustaa uudelleen sprinttimaajoukkue. Joni Mäen ja Lauri Vuorisen vanavedessä potentiaalisia sprintterinimiä maailmancupiin ovat Niilo Moilanen, Lauri Mannila, Juuso Haarala, Emil Liekari ja Ville Ahonen.
– Pitkälti kyseessä on resurssikysymys. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että miehiin sprinttiryhmä olisi järkevää, sillä se olisi riittävän laaja ja tasokas, Maunuksela toteaa.
Viime talvena nuorten maailmanmestaruuden voittanut Moilanen on sprinttilupaus, kun taas Alexander Ståhlberg saavutti menestystä samoissa nuorten MM-kisoissa pidemmillä matkoilla.