Eläkevakuutusyhtiöt ovat jo monta vuotta pelotelleet Suomen nuoria eläkevarojen katoamisilla ja työurien pidentymisillä. Suomen eläkevarat ovat tällä hetkellä 234 miljardia euroa ja nousivat viime vuonna kvartaalissa uskomattomat 17 miljardia euroa huolimatta koronasta.
Tätä valtavaa omaisuutta ovat vahtimassa Suomessa noin kymmenkunta varsin vaatimatonta sijoitusosaamista edustavaa eläkevakuutusyhtiötä, joiden johtajapalkkiot ovat millä mittarilla tahansa täysin käsittämättömiä (keskiarvo 500 000 euroa vuosi), etenkin jos niitä verrataan muiden suomalaisten pörssiyhtiöiden johtoryhmien tekemiin sijoitustuottoihin.
Hyvä esimerkki on Varma, jonka tuotto vuonna 2020 oli vain 2,8 prosenttia sellaisella volyymilla, joka sillä oli käytettävissään. Keskiverto sijoitustuotto samana vuonna oli Helsingin pörssissä 25 prosenttia. Muutama esimerkki: Neste (57%), Uponor (114%), Tikkurila (209%), Nordea (64%) ja Fortum (44 %).
Varman asiakkaana minulla on oikeus kysyä sijoitustuottoni perään.