Kun evakkoperheen poika Antti Litja saapui kesällä 1954 Lopelta Helsinkiin, olivat tulevaisuudensuunnitelmat vielä hämärän peitossa. Nuorukainen työskenteli autokorjaamossa ja sähkömiehenä, mutta työsuhteet tuppasivat jäämään lyhyiksi.
Antti Litja täyttää 70 vuotta torstaina.
Mikään ei tuntunut natsaavan, kunnes vuonna 1957 Litja löysi oman juttunsa vastaperustetun Helsingin nuorisoteatterin koe-esiintymisessä Liisankadulla.
"Kun pääsin lavalle ja selvisin kamalasta jännityksestäni, älysin että nyt tämä rupeaa irtoamaan. Nyt löytyi sellainen homma, josta ei tule potkuja", hän muistelee.
Esikuvakin oli jo valmiina. Helsingin elokuvateatterit olivat tulleet tutuiksi, ja suursuosikiksi oli noussut Nuoren kapinallisen uhmakas Jim Stark eli James Dean. Hänen olemustaan Litja sitten matki joka suhteessa.
"Farkut piti olla ja punainen paita. Piti notkottaa päätä ja mutista ja raapia itseä", Litja kertoo ja antaa raflaavan näytteen Deanin helsinkiläisversiosta.
Menipä fanitus jopa niin pitkälle, että kun Porschellaan kaahaillut Dean vuonna 1955 kuoli liikenneonnettomuudessa, Litja marssi automerkin helsinkiläisen jälleenmyyjän pakeille.
"Malminrinteessä oli silloin Porschen myymälä. Menin sieltä kysymään, paljonko sellainen maksaa, vaikka minulla ei ollut rahaa edes bussilippuun."
Nuorisoteatterista tie vei silloiseen Teatterikouluun, jossa kurssikavereina oli muiden muassa liuta vahvoja naisia: Liisa-Maija Laaksonen, Tamara Lund, Ritva Oksanen, Maija-Liisa Peuhu ja Tarja-Tuulikki Tarsala.
Kansallisteatterin pienen näyttämön yläkerrassa toimineesta Teatterikoulusta matka jatkui Tampereen työväen teatteriin Vili Auvisen ja muiden ohjaajien oppiin. Litja kertoo oppineensa TTT:ssä näyttelemisestä enemmän kuin Teatterikoulussa konsanaan. "Eihän koulussa kukaan mitään opi."
Kahdentoista Tampereen vuoden jälkeen Litja siirtyi Helsinkiin Kansallisteatterin leipiin. Samaan aikaan - keväällä 1975 - ohjaaja Risto Jarva löysi hänet päätähdeksi elokuvaansa Mies, joka ei osannut sanoa ei.
Alkoi kolmen komedian ajan jatkunut yhteistyösuhde, joka painoi Litjan kädenjäljen suomalaiseen elokuvahistoriaan - ja Suomen kansan kollektiiviseen muistiin. Vuonna 1977 valmistunut Jäniksen vuosi oli myös 70-luvun suomalaisessa elokuvatuotannossa poikkeuksellinen kansainvälinen menestys.
"Välillä tuntuu, että minua muisteta mistään muusta kuin siitä, kuinka tein Loma-elokuvassa piposta uimahousut. Siitä ihmiset tulevat aina puhumaan."
Viime vuosina Litja on nähty televisiossa ja Helsingin kaupunginteatterin lavalla esittämässä historiallisia suurmiesrooleja. Mannerheimia hän on esittänyt useassa produktiossa, ja tutuiksi ovat tulleet myös Kekkosen, Koiviston, Ahtisaaren ja Ahti Karjalaisen hahmot.
Aluksi ajatus historiallisista suurmiesrooleista tuntui entiselle James Dean -diggarille vieraalta.
"Ensin ajattelin, että en ole ikinä voinut kuvitella itseäni Mannerheimiksi, mutta kollegat sanoivat, että anna mennä vaan."
Seitsenkymppinen näyttelijä painaa Kaupunginteatterissa edelleen kolmessa roolissa, joista tuorein on huippusuositussa Kvartetti-näytelmässä Kyllikki Forssellin, Lasse Pöystin ja Ritva Valkaman rinnalla.
Litja korvaa Kvartetissa näyttämöiltä pois vetäytyneen Pentti Siimeksen. Hän myöntää, että pääsy suomalaisen näyttämötaiteen all stars -kokoonpanoon tuntuu kunnianosoitukselta.
Kvartetti-rooli on mittava, ja sen harjoittelu jäi vähälle, mutta kokeneiden kollegojen rinnalla homma on lähtenyt hyvin liikkeelle. "Jos joudun liemeen, niin he auttavat, syöttävät kuin pikkulapselle lusikalla ruokaa. Sitten mennään taas eteenpäin."
Tuomas Savonen, STT