Äimäraution siirtolapuutarhassa linnut visertävät. Eteempänä ruohonleikkurit ja trimmerit surisevat. Palstoja on 166 kappaletta, ja käyttämättöminä niitä ei juuri näe.
Siirtolapuutarhassa keskustan kerrostaloasujakin pääsee lyömään kätensä multaan.
– Se on se puutarhan hoitaminen, minkä takia tänne tullaan, kertoo Äimäraution siirtolapuutarhayhdistyksen puheenjohtaja Piia Väyrynen.
Se on lähellä kotia, palsta on kohtuullisen pieni ja melko helppohoitoinen eikä vaadi kohtuuttomasti töitä, Väyrynen listaa syitä, joiden vuoksi ihmiset siirtolapuutarhoille hakeutuvat.
Täysin työttä palsta ei kuitenkaan kunnossa pysy. Siitä on huolehdittavat oman mukavuuden lisäksi yhdistyksen sääntöjen velvoittamana. Toisinaan asiaan on Väyrysen mukaan puututtava.
– Joskus sellaista on. Ymmärretään kuitenkin, että on erilaisia elämäntilanteita. Voi olla vaikkapa sairauksia. Silloin tarjotaan naapuriapua tai saatetaan vinkata, mistä voi ostaa vaikkapa nurmikonleikkuun.
Nouseva trendi harmina
Suomeen siirtolapuutarhoja rupesi syntymään reilut sata vuotta sitten. Saksassa niitä oli ollut jo muutamia vuosikymmeniä aikaisemmin.
Piia Väyrysen mukaan perusteiltaan homma ei ole muuttunut. Varsinaisen puutarhuroinnin lisäksi ytimessä on yhteisöllisyys. Tai ainakin pitäisi olla.
Nykyään tekijöitä ei löydy entiseen malliin. Esimerkiksi liputtaminen on pitänyt Äimärautiolla tilata kiinteistönhoitoyritykseltä, kun vapaaehtoisia ei ilmaantunut.
Äimäraution sääntöjen mukaan palstalaisten pitäisi paiskia töitä, kuten huoltoa, siivousta tai saunanlämmitystä, kymmenen tuntia vuodessa.
– Ennen puhuttiin talkootöistä, mutta verotuksellisista se on nykyään yhteisötyötä.
Kymmenen tuntia ei ole paljon, mutta “nouseva trendi” on kuitata yhteisötyö rahalla, Väyrynen kertoo. Pian 70 prosenttia Äimäraution palstalaisista tekee niin.
Satasella kattaa koko vuoden. Se ei kuitenkaan vastaa työn arvoa.
– Ostettuna sama työ maksaa enemmän. Paineita summan nostamiseen on, Väyrynen toteaa.
Ruotsalaista rai-rai-meininkiä
Äimäraution siirtolapuutarha on kaupungin mailla, mutta yhdistyksen hoidossa. Yhteistyö kaupungin kanssa on tiivistä.
Yleiset alueet ovat yleisiä muillekin kuin puutarhan omalle väelle. Esimerkiksi kerhotalon takana löytyvä leikkikenttä on kaikkien käytettävissä. Toimintaa pyritään pitämään avoimena.
Talon taustalla on myös minigolfrata, joka viimeistellään, kunhan löytyy tekijöitä.
Se on yksi asia, joka on omanlaistaan Äimärautiolla muihin verrattuna, sanoo siirtolapuutarhoihin eri puolilla tutustunut Piia Väyrynen.
– Meillä on panostettu ulkoliikuntapaikkoihin. On tenniskenttä, minigolfrata ja leikkikenttä. On venekerho ja oma soutuvene rannassa. On petankkikerho.
Muuten Suomen siirtolapuutarhoilla on Väyrysen mukaan paljon yhteisiä piirteitä. Näkyvimpiä eroja ovat vaihtelevat mökkityypit.
– Tällaisia, mitä täällä on, en ole muualla nähnyt, hän sanoo.
Kotimaisessa mittakaavassa hän arvioi Äimäraution keskikokoiseksi siirtolapuutarhaksi. Ruotsissa siirtolapuutarhoja on enemmän ja ne ovat suurempia ja halutumpia. Palstaa voidaan jonottaa vuosikaudet.
– Siellä on viety myös vielä pitemmälle se yhteisöllisyys, jota meillä suomalainen juro melankolisuus voi vähän hidastaa. Ruotsissa on ehkä vähän enemmän korttelijuhlaa ja sitä rai-rai-meininkiä.