Oulun musiikkisyksy hehkuu nostalgian sävyjä. Otan pari esimerkkiä, jotka vievät omaan nuoruuteeni 70-luvun loppupuolelle ja 80-luvulle.
En ehtinyt kokea David Bowieta livenä. En, vaikka hänen Ashes to Ashes-musiikkivideonsa näkeminen 1980 on yksi elämäni avainkokemuksista.
Miksi en saanut aikaiseksi lähteä edes sille Bowien viimeiselle eli viidennelle Suomen-keikalle Provinssirockiin 2004?
Joitakin päiviä Provinssin jälkeen hänen sydämensä petti. Lopullisesti multitaiteilija jätti maanpäällisen elon 69-vuotiaana 2016.
Musiikki elää ikuisesti.
Oulu Sinfonia soittaa marraskuun puolivälissä Bowie in Berlin -konsertin kunnianosoituksena mestarille.
Se pohjautuu kolmeen tunteilla ladattuun albumiin, jotka syntyivät maestron asuessa Berliinissä 70-luvun jälkipuoliskolla.
Soikohan konsertissa muurin varjossa syntynyt Heroes? Kappaleen sisäistänyt tietää, että erilaisuus on arvo, ei häpeä.
Pelle Miljoonan ja hänen eri yhtyeitään olen nähnyt vuosien mittaan monia kertoja.
Ensimmäiset taisivat olla liftireissuja, milloin Nivalan Tuiskulaan, milloin rokkifestareille toiselle puolelle Suomea. Niihinkin liittyy katkeransuloista kaipausta.
Ja onhan Pelle poikineen koettava vielä kerran, kun tilaisuus tarjoutuu kotikulmilla – viikko edellä mainitun Bowie-konsertin jälkeen.
Tien päällä on Pelle Miljoona Oy, ensimmäisessä kokoonpanossaan. Siinä, joka soitti levylle muun muassa kappaleet Moottoritie on kuuma ja Juokse villi lapsi.
Pelle Miljoonan, Ari Taskisen, Sami Yaffan ja Tumppi Varosen lisäksi 40-vuotiskiertueelle lähtevästä yhtyeestä löytyy Oulu-yhteys: kitaristi Andy McCoy, joka Antti Hulkko -nimisenä poikana asui Mustallasuolla ja kävi koulua ”Navetassa”, vanhassa puukoulussa Koskelankylällä.
60-luvun nuorilla nostalgia noussee pintaan Oulu Sixties -illassa, jota vietetään ensi viikon lauantaina (tapahtumasta sivulla 28).
Emme tietenkään pääse ajassa sekuntiakaan taaksepäin emmekä takaisin jo elettyihin paikkoihin.
Mutta tällaiset konsertit kuljettavatkin ajan ja avaruuden läpi sisäisiin tiloihin ja hetkiin, joita ei halua ikinä unohtaa.
Emeritusprofessori Seppo Knuuttilan sanoin: nostalgia on tunneherkkä muisto. Muistutus siitä, mitä olemme ja mistä tulemme, mitä olemme tunteneet ja mitä kaipaamme.