Kolumni

Norsun te­ke­mi­nen pi­ka­lii­mal­la

Raaka, tietämätön, moukkamainen, valistumaton, tyhmä.

Raaka, tietämätön, moukkamainen, valistumaton, tyhmä.

Tuolla tavalla vanha kunnon Nykysuomen sanakirja määrittelee sivistymättömyyden. Määritelmä on sukupolven takaa, vuoden 1980 painoksesta.

Samainen opus kertoo yleissivistyksen olevan pohjasivistys, joka sivistyneellä kansalaisella edellytetään olevan ammattisivistyksen lisäksi.

Kaikessa homeen kuorruttamassa jälkeenjääneisyydessään luonnehdinnat ovat antiikkia, antiikkia. Niillä ei ole tekemistä nykyajan kanssa, ainakaan mikäli uskoo opetus- ja kulttuuriministeriön asettamaa opetussuunnitelmatyöryhmää.

Työryhmä jätti joulukuussa esityksen lukion opetussuunnitelman uudistamisesta. Esityksen perusteella yhteiselle pohjasivistykselle kävisi huonosti. Lukion yleissivistävä tehtävä jopa lakkaisi.

Työryhmän ehdottamassa, nykyajan tarpeita vastaavassa oppiainejaossa opiskelijan ei tarvitsisi välttämättä opiskella esimerkiksi historiaa tai yhteiskuntaoppia tuntiakaan. Ne poistettaisiin pakollisten aineiden joukosta yhdessä biologian, maantieteen, fysiikan ja kemian kanssa.

Ilman historiantietämystä ja käsitystä yhteiskunnan toiminnasta oppilaiden yleissivistykseen tulee von Döbelnin ratsastettava aukko.

Sivuuttamalla historian ja yhteiskuntaopin lukiolainen voi siirtyä yliopistoon tajuamatta, mistä Mainilan laukauksissa marraskuussa 1939 oli kyse.

Eikä hän välttämättä käsitä, miten autojen satelliittiseuranta liittyy tulonsiirron kannalta tärkeään veronkantoon, mutta lisäksi myös orwellilaiseen kyttäysyhteiskuntaan.

Ilman vankkaa pohjasivistystä lahjakkaimmankaan on vaikea hahmottaa asioiden välisiä suhteita.

Kysymys on lopulta isoista asioista, sivistysperinteestä. Sitä nämä opetuksen uudistustyöryhmät eivät palaveripuuskissaan taida ymmärtää.

Menneisyys ei ole oppiaineena pelkästään selluloosan makuista ajanhukkaa. Historiantaju on demokratian perusta,
koska sen avulla oman perheen, suvun ja kansakunnan kehitys asettuu laajempaan mittakaavaan.

Historia voi tarjota kaivattua suhteellisuudentajua nykyajan arviointiin. Euroopan unionia voi vastustaa tai puolustaa (tai antaa sen vaan olla) ainoastaan, mikäli ymmärtää millaisista lähtökohdista ja miksi eri maiden mosaiikki on kokoonpantu.

Historiaa selaamalla voi huomata, että ei tarvita kuin yksi ihminen – kyllin viisas tai tarpeeksi umpihullu – muuttamaan tai polttamaan maailmaa.

Työryhmä ei ole paperissaan pystynyt perustelemaan, miksi identiteettiin ja kulttuuriseen ymmärrykseen liittyvät oppiaineet pitää muuttaa satunnaisesti valittaviksi.

Oppiaineuudistuksen hölynpölyisyydestä kertoo jotakin, että uskonto ja terveystieto pysyvät pakollisina. Syy on laiskuus.

Nuo kaksi ainetta sattuvat nimittäin olemaan lukiolaissa, jota ei jakseta muuttaa.

Kiinnostavaa on, miten työryhmä määrittelee sivistyksen. Näin: yleissivistys on entistä syvempää ja jäsentyneempää tietojen ja taitojen keskinäistä symbioosia, jonka kehittymisessä opiskelijan innostuneisuudella oppimiseen on aikaisempaa suurempi merkitys.

Jos tolkuttomaksi tehosekoitetun virkkeen purkaa ja peilaa sitä Nykysuomen sanakirjan ajatukseen, työryhmä sekoittaa yleisen pohjasivistyksen ammatilliseen sivistykseen.

Työryhmälle yleissivistys on jotakin sellaista, missä erilaisia tietojen palasia yhdistellään porukalla toisiinsa. Sama kuin kuvittelisi saavansa norsun pikaliimaamalla tuhat hiirtä yhdeksi möykyksi.

Ehkä työryhmän olisi heti ensimmäisessä kokouksessaan pitänyt tarkemmin eritellä käsitteet. Näin lopputuloksen äärellä olisi muutakin tehtävissä kuin käsitellä eritteet.