Kuusikymmentä vuotta sitten Isossa-Britanniassa valmistauduttiin massiiviseen sotilasoperaatioon, jonka uhkarohkeana tavoitteena oli vapauttaa Ranska saksalaismiehityksestä ja kääntää toinen maailmansota lopullisesti liittoutuneiden voitoksi. Kesäkuun kuudentena päivänä Ison-Britannian rannikon taakseen jättäneet liittoutuneiden sotilaat nousivat maihin aamuhämärissä Normandian rannikolle yllättäen saksalaismiehittäjät. D-dayn nimellä tunnettu maihinnousu vaati suuria uhrauksia. Rantatöyräille kuoli kymmeniä tuhansia amerikkalaisia, brittejä, irlantilaisia, ranskalaisia ja totta kai saksalaisia. Operaatio kuitenkin onnistui ja se yhdisti länsiliittoutuneita
Yhdysvaltojen mukaantulo sotaan talvella 1941-42 oli tuonut liittoutuneille voimavaroja, jotka olivat jo kääntäneet sodan kulun Saksan tappiokierteeksi. Neuvostoliitto painosti Saksaa itärintamalla massa-armeijan voimin, amerikkalaiset ja britit olivat työntäneet saksalaiset pois Pohjois-Afrikasta, ja Saksan rinnalla taistellut Italia oli solminut aselevon liittoutuneiden kanssa. Saksalaiset pitivät yhä hallussaan suurinta osaa Italian niemimaasta, mutta hivutustaistelua käytiin koko ajan. Kaksi sotarintamaa imi saksalaisten voimavaroja. Liittoutuneiden salanimellä Overlord suunnittelema Normandian maihinnousu avasi kolmannen rintaman sinetöiden Natsi-Saksan tappion.
Maihinnousun jälkeen alkoi kilpajuoksu Berliiniin. Liittoutuneiden yhtenäisyyttä murensivat ennen kaikkea ideologiset erot länsiliittoutuneiden ja Neuvostoliiton välillä. Mahtipontisen Stalinin johtama Neuvostoliitto koettiin amerikkalaisten ja brittien taholta pakollisena pahana, ja sosialistisen Neuvostoliiton johto suhtautui epäluuloisesti kapitalistisiin aseveljiin. Länsiliittoutuneiden välit eivät olleet myöskään aivan ongelmattomat. Liittouman eri osapuolia yhdisti pelkästään yhteinen vihollinen. Niin länsiliittoutuneet kuin Neuvostoliittokin halusivat ehtiä ensimmäisenä Berliiniin vangitakseen Hitlerin ja päästäkseen sanelemaan rauhanehtoja.
Liittoutuneiden päämiehet Franklin D. Roosevelt, Winston Churchill ja Josef Stalin tapasivat Jaltalla helmikuussa 1945. Sodan päättyminen oli enää ajan kysymys, joten oli tarpeen päättää sodan jälkeisistä oloista Euroopassa. Saksalta vaadittiin ehdotonta antautumista, jonka jälkeen liittoutuneet päättivät miehittää maan jakamalla sen osiin. Iso-Britannian pääministerin Winston Churchillin ehdotuksesta Ranska otettiin mukaan yhdeksi miehitysvallaksi. Jaltalla tehtiin myös päätös perustaa maailmanlaajuinen järjestö takaamaan rauhaa ja turvallisuutta. Yhdistyneet Kansakunnat (YK) perustettiin San Franciscossa paria kuukautta myöhemmin.
Neuvostoliiton joukot olivat levittäytyneet kaikkialle itäiseen Eurooppaan kilpajuoksun aikana. Natsimiehityksestä eroon haluavat maat tervehtivät neuvostosotilaita vapauttajina, mutta pian kävi ilmi, että Neuvostoliitto halusi kytkeä Itä-Euroopan maat omaan valtapiiriinsä. Neuvostoliiton painostuksella Itä-Eurooppa muuttui yhdeksi suureksi kommunististen kansandemokratioiden alueeksi, ja Baltian mailta vietiin muodollinenkin itsenäisyys, kun niistä tehtiin neuvostotasavaltoja. Vuoteen 1949 mennessä Eurooppa oli jakautunut kahtia. Churchillin vuonna 1946 lausumasta vertauskuvasta Euroopan läpi laskeutuneesta rautaesiripusta tuli konkretiaa vuosikymmeniksi.
Ideologiset erot kiristyivät sotaa seuranneina vuosina. Länsi-Euroopan maat ja Yhdysvallat pelkäsivät Neuvostoliiton vaikutusvallan kasvua. Rooseveltin kuoltua presidentiksi nousseen Harry S. Trumanin johdolla kapitalistisen maailman johtajan roolin omaksunut Yhdysvallat alkoi kaikin voimin padota kommunismin leviämistä. Trumanin opin nimellä tunnettu politiikka vaikutti maailmanpolitiikkaan aina 1980-luvulle saakka. Tärkeänä tekijänä kommunismin patoamiselle nähtiin Länsi-Euroopan maiden taloudellinen tukeminen. Epävakaisten olojen ja puutteen uskottiin luovan otollista maaperää kommunistisen propagandan leviämiselle.
Yhdysvallat alkoi myöntää taloudellista tukea sodasta kärsineille Euroopan valtioille. Ulkoministerin mukaan Marshall-avuksi nimettyä tukea tarjottiin myös Neuvostoliitolle ja Itä-Euroopan maille, mutta ne kieltäytyivät tuesta. Marshall-avun myötä dollareista tuli käypää valuuttaa kaikkialla läntisessä maailmassa. Taloudellisen tuen myötä myös amerikkalainen kulttuuri levisi Eurooppaan. Samalla vanhojen suurvaltojen Iso-Britannian ja Ranskan vaikutusvalta Euroopassa pieneni. Yhteiset arvot lujittuivat taistelussa kommunismia vastaan länsivaltojen puoltaessa vapautta ja yksilöiden oikeuksia. Kommunismin noustua uudeksi viholliseksi myös saksalaiset saivat anteeksiannon, joka tosin käytännössä koski vain maan läntistä osaa.
Kylmän sodan ideologinen kahtiajako kiteytyi Berliiniin. Berliinissä kylmä sota päättyi muurin murtuessa syksyllä 1989, ja se oli myös ensimmäisen kylmän sodan kriisin näyttämönä. Keskellä Neuvostoliiton miehitysvyöhykettä sijainneesta Berliinistä tuli kiistakapula kesällä 1948, kun Neuvostoliitto esti huoltokuljetukset sen länsiosaan. Berliinin saarto kesti 10 kuukautta, jonka aikana länsivallat huolsivat sitä yhdessä ilmateitse. Saarto toi esiin yhteistyön tarpeellisuuden ja käynnisti sotilaallisen liittoutumisen.
Länsivallat perustivat Pohjois-Atlantin puolustusliiton (Nato) vuonna 1949 sosialististen valtioiden perustaessa 1950-luvun alussa Varsovan puolustusliiton. Varsovan liittoa tuskin kukaan enää muistaa, mutta Nato on uutisissa melkein päivittäin. Kommunismin kaaduttua Naton piiri on laajentunut mittoihin, joista kylmän sodan vuosina ei olisi osattu uneksiakaan.