Suomen joukkueessa on ollut monta mahdottoman fiksua ja mukavaa urheilijaa, nuoria miehiä ja naisia. Joukkueessa on urheilijoita, jotka ovat sanavalmiita tai urheilijoita, joilla on pilke silmäkulmassa. Suomalaisissa urheilijoissa on myös sellaisia, jotka huokuvat positiivisuutta tai herättävät voimakkaita empatian tunteita.
Ne ovat hyviä mittareita normaalissa elämässä.
Mutta sanoi yleisurheilumanageri Jukka Härkönen mitä tahansa, niin suomalaisia urheilijoita on mitattava myös urheilulliselta näkökulmasta.
Sijoituksista ja sekunneista, mitaleista ja metreistä, menestyksestä ja maaleista - siitähän urheilussa on pohjimmiltaan kysymys.
Se pätee olympialaisiinkin.
Nopeammin, korkeammalle ja voimakkaammin.
Urheilun pohjalta mitattuna olympialaiset ovat sujuneet Suomen osalta heikommin kuin koskaan aikaisemmin. Suomalaiset ovat saaneet ennen viimeistä kisapäivää kisoista kaksi hopeamitalia ja neljä muuta pistesijaa.
Perinteiselle urheilumaalle, olympialaisten kaikkien aikojen mitalitaulukon 11:nneksi parhaalle kansakunnalle, kaksi mitalia ja neljä muuta pistesijaa on häkellyttävän vähän.
Sellaiseen tasoon lienee tottuminen tulevaisuudessakin, jos esimerkiksi valmentajien työt joudutaan tekemään yhä oto-pohjalta.
On totta, että kilpailu kovenee olympiadi olympiadilta. Yhtä totta kuin sekin, että hyvin harva Suomen yli 50 urheilijan joukkueesta pystyi tekemään olympialaisissa kauden parhaan urheilusuorituksensa tai edes venymään hieman normaalitasostaan.
Venymisen puute ja lievä alakulo on leimannut Suomen joukkuetta koko olympialaisten ajan.
Samanlaiset sanat pätivät Suomen yleisurheilujoukkueeseen myös vuosi sitten Pariisin MM-kisoissa.
Onnistumiset poikivat onnistumisia -slogan on hirvittävä klisee, mutta ei se ihan metsästä revitty ajatus taida olla. Urheilijat itse tosin aina painottavat, että jokainen urheilija tekee vain oman suorituksensa. Eiköhän kuitenkin kaikki ympärillä tapahtuva - esimerkiksi kämppäkavereiden epäonnistumiset - vaikuta jokaisen urheilijan mieleen?
Onhan suomalaisilla vielä keihäänheitto. Tälläkin kertaa Suomi sai komeasti kolme heittäjää miesten loppukilpailuun, mutta kolmikon paukut eivät olleet riittävät mitaliperinteiden jatkamiseksi. Matti Närhi ja Esko Mikkola joutuivat tyytymään keskinkertaisiin tuloksiin.
Tulevaisuudesta ei kuitenkaan kannata olla huolissaan. Tero Pitkämäestä voi olla suomalaisille iloa vielä vuosikymmenen ajaksi, mikäli ilmajokinen pysyy terveenä.
Sehän ei tietenkään keihäsmiehellä ole aina sanottua.